yle.fi


Olet tässä

Kaikki Kauhajoen uhrit tunnistettu

julkaistu 26.9.2008 klo 08:02, päivitetty 11.11.2008 klo 19:57
kauhajoki

Kuva: YLE

Kaikki Kauhajoen tragedian kuolonuhrit on tunnistettu, kertoo KRP. Tutkinnanjohtaja Jari Neulaniemen mukaan viime yön aikana on saatu sataprosenttinen tunnistus.

- Sekä hampaiden perusteella on tunnistettu sataprosenttisesti että DNA:n perusteella tunnistettu sataprosenttisesti. Ja ne ovat yksi yhteen, Neulaniemi kertoo.

Neulaniemen mukaan uhrien nimiä tai kotipaikkaa ei aiota julkistaa. Neulaniemen mukaan lääketieteellinen ruuminavaus kertoo, kuolivatko uhrit ampumiseen vai tulipalossa.

KRP on aloittanut myös surmaajan tietokoneen tutkinnan. Suurin kysymys tutkinnassa on nyt surmaajan motiivi.

Tapausta tutkitaan 10 murhana. Tragediassa kuoli kahdeksan naisopiskelijaa, yksi miesopiskelija ja yksi koulun henkilökuntaan kuuluva mieshenkilö. Ampuja ampui myös itseään ja kuoli tiistaina illansuussa sairaalassa.

Lisäksi yksi naisopiskelija on loukkaantunut vakavasti. Uhrit ovat kotoisin Kauhajoen lähialueilta.

Keskusrikospoliisin mukaan ammunta tapahtui luokkahuoneessa, ja uhreista yhdeksän löydettiin luokasta ja yksi käytävästä sen ulkopuolelta.

Ampuja sytytti tulipalon, jonka vuoksi luokasta löytyneillä uhreilla oli pahoja palovammoja. Tunnistamisesta vastasi KRP:n uhrintunnistusyksikkö.

YLE Uutiset

Jatka tästä