Vaalitulos kuohuttaa keskustaa - Pekkarinen vaatii ihmisläheisempää politiikkaa
Kuva: YLE; Lähde: Touko Yrttimaa / YLE
Keskusta menetti äänestäjiä perinteisillä kannatusalueillaan. Suurin yllätys oli Lappi, missä puolue menetti kannatustaan yli kahdeksan prosenttiyksikköä viime kuntavaaleista. Keskustalainen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen arvioi, että kuntavaalitulos pakottaa puolueen muuttamaan hallituspolitiikkaansa.
Hänen mielestään keskusta ei ole onnistunut kertomaan omista aikaansaannoksistaan, ja Pekkarinen näkee puolueen kärsineen erityisesti hallitusvastuusta. Ennen eduskuntavaaleja puolueen on Pekkarisen mielestä muutettava toimintaansa ihmisläheisempään suuntaan.
- Meille kaikille, puolueen puhenjohtajalle ja puoluesihteerille erityisesti tietysti tämä on kovan tutkiskelun paikka. Nyt on puolitoista vuotta eduskuntavaaleihin, ja tässä toki ennättää aika paljon, mutta perustavaa laatua oleva arvio on nyt pakko tehdä, elinkeinoministeri sanoo.
Pekkarisen mukaan keskusta ei voi asettautua valtionhoitajapuolueen rooliin enää samassa määrin kuin aiemmin.
- Tämä on ollut tällaista isänmaan asioiden huolenkantoa, mutta monet ihmiset kuitenkin näkevät, että politiikassa pitäisi olla ihmisestä lähtevä lähestymistapa. Tässä meillä on se politiikan muutoksen paikka, Pekkarinen pohtii.
Myös Kaikkonen perää puolueeltaan jälkipyykkiä YLEn Aamu-tv:ssä vierailleen keskustavaikuttajan Antti Kaikkosen mukaan edessä on perusteellinen jälkipyykki. Kentällä myös pohditaan kaatuuko tappio puheenjohtaja Matti Vanhasen vai puoluesihteeri Jarmo Korhosen niskaan. - Kriittinen keskustelu tästä seuraa, mutta en nyt kuitenkaan yhden miehen tai kahden miehen harteille tätä pelkästään laittaisi. Mielenkiinnolla odotan minkälainen analyysi puoluejohdolta tulee, miten puoluejohto näkee vaalikampanjan, että miten se meni. Kaikkonen huomauttaa, että keskusta jäi kuntavaaleissa selvästi tavoitteestaan. Kentältä vihjaillaan johdon vaihtoa Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Aki Utter selittää keskustan vaalitappiota muun muassa hallitusvastuulla. Utter pitää vaalitappiota pettymyksenä sekä koko maassa, Vaasan vaalipiirissä että erityisesti Seinäjoella, jossa puolue menetti yli 7 prosenttia kannatuksestaan. Utter sysää selvästi vastuun puolueen vaalitappiosta pääministeri Matti Vanhaselle.
- Kumpi pitää laittaa vaihtoon, Matti Vanhanen vai Jarmo Korhonen? Vanhasen johdolla on hävitty nyt neljät vaalit, joten siitä voi miettiä kukin, että kuinka eteenpäin, Utter luonnehtii YLE Uutisten haastattelussa.