Päätoimittajalta
Kuva: YLE
YLEn uutisverkkosivut ovat uudistuneet. Kehitämme lähiaikoina olennaisesti tapaamme tehdä journalismia verkossa.
YLE on olemassa, jotta suomalainen kansanvalta ja kulttuuri vahvistuisivat. Journalismimme tavoitteena on kertoa suomalaisille tärkeistä ja kiinnostavista asioista, luotettavasti ja nopeasti.
Tämä uusi uutissivusto on enemmän kuin tavallinen verkkouudistus. Uuden sivuston alla puksuttaa uusi moottori: uudenlainen journalistinen ajattelu ja uudenlaiset tuotantotavat, joiden avulla pyrimme täyttämään perustehtäväämme huomattavasti aiempaa paremmin verkossa, verkon ehdoilla.
Nyt uudistuvat valtakunnalliset ja alueelliset uutissivut. Palvelusta on pyritty tekemään entistä selkeämpi. Nostamme alueelliset uutiset entistä näkyvämmälle paikalle. Nostamme alueilta aiheita aktiivisemmin myös valtakunnallisille sivuille.
Nyt paljastuu yksi keskeinen syy, miksi YLE loi kaksi vuotta sitten kaikkien uutistoimitustensa yhteisen toimintatavan, sisäisen uutistoimiston. Tuotamme nyt radioon ja televisioon Pasilassa ja alueilla arkisin yli 300 uutislähetystä. Tavoitteenamme on tarjota kaikkien näiden lähetysten olennainen sisältö uudistuvilla sivuilla, aukipurettuna, verkon ilmaisutavoilla, kaikkien kansalaisten luettavaksi ja katsottavaksi.
YLE:n sisäisestä uutistoimistosta tuleekin kaikkien kansalaisten uutispalvelu.
Ensi vuoden alussa tuomme videot entistä paremmin tarjolle siirtämällä ne flash-formaattiin.
Myöhemmin ensi vuonna on vuorossa aluesivujen kokonaisuudistus, jolloin alueradioiden toimitusten muut kuin uutissisällöt tulevat esille uudella tavalla.
Ja sääpalvelukin uudistuu. Ensimmäinen askel otettiin muutama viikko sitten. Ensi vuonna tulossa on useita parannuksia.
Toivomme myös sinun panostasi näiden verkkosivujen kehittämiseen.
Käynnistämme uutiskommentoinnin, johon toivomme Sinulta näkökulmia ja aiheisiin uutta tietoa. Toivomme, että annat myös suoraan toimitukselle uutisvinkin, lisätietoa jo kerrottuun uutiseen tai vaikkapa ottamasi uutiskuvan tai -videon.
Ja jos Suomessa tapahtuu jotain merkittävää, saatamme erikseen pyytää Sinulta apua, jotta voisimme palvella yleisöä mahdollisimman hyvin.
Uudistusten lähtökohtana on ollut, että YLE haluaa tarjota journalismia uusilla, kansalaisille arvokkailla tavoilla.
TV- ja radiolähetysten tarjoaminen verkossa tai vaikkapa matkapuhelimeen on ollut meille yksi perinteinen tapa. Tämä ei verkossa yksin riitä - ja me pystymme tarjoamaan enemmän. Verkossa uutisaiheella on mahdollisuus kehittyä ajassa minuutti minuutilta ja tarjota mahdollisuuksia syventymiseen, oivaltamiseen, kokemiseen ja erilaisiin näkökulmiin.
Toimituksena haluamme kehittää journalistisesti uusia ilmaisutapoja, tarjota entistä aktiivisemmin arkistomateriaalia ja linkkejä muualle verkkoon. Voimme kertoa, mitä tiedämme, mutta tv- tai radiolähetykseen ei mahtunut.
Sinulla voi kuitenkin olla vielä paljon enemmän annettavaa. Tule mukaan tekemään tästä Suomen parasta journalistista palvelua!
Atte Jääskeläinen
Johtaja, vastaava päätoimittaja
YLE Uutiset, urheilu ja alueet