yle.fi


Olet tässä

Pysäköintilaki on vasta menossa remonttiin

julkaistu 27.1.2009 klo 17:10

Oikeusministeriö asettaa kevään 2009 kuluessa työryhmän valmistelemaan pysäköintiä koskevien lakien täysremonttia.

Nykyinen pysäköintivirhemaksuja säätelevä laki on vuodelta 1970. Sen mukaan pysäköinninvalvonta kuuluu etupäässä poliisille, mutta laki antaa myös kunnille oikeuden langettaa pysäköintivirhemaksuja.

Kuntien velvollisuudet samoin kuin yksityisten pysäköinninvalvontayritysten asema jäävät nykylaissa epäselviksi. Lainsäädäntöneuvos Jaakko Raution tietojen mukaan kunnat suhtautuvat kaksijakoisesti yksityisten alueiden valvontaan.

- Osa kunnista on sitä mieltä, että yksityiset alueet eivät kuulu niille lainkaan. Osassa taas ollaan ehkä sitä mieltä, että kyllähän he voisivat tulla [paikalle pyynnöstä], mutta ei heillä ole resursseja sitä tehdä. Sinne on jäänyt tämmöinen aukko, Rautio sanoo.

Lainsäädännön katvealueita ovat muun muassa kauppakeskusten parkkialueet, yksityisten asuntoyhtiöiden pihat sekä virastojen, sairaaloiden, koulujen ja vastaavien ulkoalueet.

Laki määrää myös pysäköintivirhemaksun suuruuden ylärajaksi 40 euroa, tosin tietyillä kaupunkien keskustavyöhykkeillä maksu voi olla enintään 50 euroa. Helsingin Sanomien tekemissä testeissä on havaittu, että autot saavat lojua Helsingissä melko huolettomasti pysäköintikieltopaikoilla. Helsinki pitää virhemaksua liian alhaisena, eli sillä ei ole toivottua pelotevaikutusta.

Lakiremontti valmistuu aikaisintaan ensi vuoden keväällä. Sitä ennen korkeimman oikeuden päätöksen odotetaan tuovan selkeyttä yksityisten alueiden valvontaan, etenkin jos yksityisten parkkifirmojen toiminta todetaan lailliseksi. Toistaiseksi yksityisten yritysten toiminta on jäissä.

Jatka tästä