Uusia asuntoja myydään tukkukauppana sijoittajille
Kuva: YLE
Yhä useampi myymättä jäänyt kovan rahan uudisasunto on päätymässä sijoittajan käsiin. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi arvioi, että rakennusyhtiöt pyrkivät myymään tyhjillään seisovat asunnot nopeasti pois mojovilla alennuksilla tappioiden minimoimiseksi.
Rakennusyhtiöiden ja rakennusteollisuuden mukaan uudisasuntoja ei myydä pilkkahintaan.
Uusien asuntojen kauppa on korahdellut ikävästi jo vuoden ajan, ja täydellinen lamaannus tuli vastaan viime syksynä. Kun kansa karttaa kovan rahan uudisasuntoja ja samaan aikaan vuokramarkkinat ovat kuumenemassa kohisten, astuvat peliin sijoittajat.
Tukkukauppaa uudiskohteilla
Rakennusalan työntekijöitä edustavan Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoo, että uudiskohteita myydään nyt tukkukauppana.
- Taloudessa mennään kohden synkkiä aikoja ja silloin saalistajat ovat liikkeellä. Ne joilla on riihikuivaa rahaa, pääsevät nettoamaan lähivuosina. Aluksi asunto pannaan vuokralle ja muutaman vuoden päästä myyntiin. Se on ihan hyvä bisnes, Harjuniemi kuvailee.
Vapaarahoitteisia uudiskohteita on myymättä arviolta 3 500.
Rakennusliiton Harjuniemen mukaan rakennusyhtiöt haluavat päästä pikaisesti eroon tyhjillään nököttävistä uudiskohteista, sillä velkarahalla rakennettujen asuntojen lainanhoitokulut ja yhtiövastikkeet syövät katteet nopeasti.
- Hyvää tavaraa menee nyt halvalla. Kyllä siinä on jo katteet höylätty pois, nyt minimoidaan tappioita.
Kohtalainen tuotto kiinnostaa sijoittajia
Sijoittajia kiinnostaa uusissa asunnoissa kohtalaisen hyvä tuotto sijoitetulle pääomalle. Toistaiseksi puhutaan vielä neljän viiden prosentin vuotuisesta tuotosta pääomalle, mutta vuokramarkkinoiden kuumentuessa suunta on ylöspäin.
Suurimmat rakennusyhtiöt vahvistavat, että sijoittajat ovat aktivoituneet syksystä lähtien - hintojen rajua pudotusta yhtiöt eivät lausu ääneen. Myöskään Rakennusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti ei usko uudiskohteiden polkumyyntiin.
- Mitään massiivista alennusmyyntiä ei ole meidän tiedossamme, Pipatti sanoo.
Pipatti muistuttaa, että uudet kerrostalo- ja rivitalohankkeet on pantu käytännössä kokonaan jäihin. Kun uusia asuntoja ei valmistu kysynnän herätessä uudelleen, ampaisevat hinnat taas jossain vaiheessa ylöspäin.
Harjuniemen näkemys saa tukea
Uutta nousua odotellessa osa kiinteistövälittäjistäkin allekirjoittaa Rakennusliiton Harjuniemen arvion käynnissä olevasta uudisasuntojen huokeasta tukkukaupasta.
Pohjoismaiden suurimman kiinteistökauppiaan Realia Groupin toimitusjohtaja Risto Kyhälä muistuttaa, ettei muutaman asunnon kauppaa harkitseva piensijoittaja lämpene, ellei alennus huitele parinkymmenen prosentin tienoilla.
- Ei kai se mikään salaisuus ole, Kyhälä sanoo.
Sijoittajien intoa rajoittaa eniten kenties se, että tarjolla olevat kohteet alkavat olla jo liian suuria. Halutuimmat yksiöt ja kaksiot on jo kuorittu päältä.
Myös suuret sijoitusyhtiöt ovat osakemarkkinoiden katastrofaalisen romahduksen jälkeen olleet kiinnostuneita vuokramarkkinoista. Pipertely ei kuitenkaan institutionaalisia sijoittajia kiinnosta, vaan tarjolla pitäisi olla kokonaisia taloja.
YLE Uutiset / Antti Koistinen