yle.fi


Olet tässä

Jälkiviisaat: Yliopistolain uudistus ja maahanmuuttokeskustelu

julkaistu 20.2.2009 klo 11:09, päivitetty 21.2.2009 klo 10:23
Jälkiviisaat Aamu-tv:ssä 20.2.2009.

Kuva: YLE

Jälkiviisaita puhuttivat perjantaina Aamu-tv:ssä yliopistolakiuudistus, talousvaikeuksiin joutunut Saab sekä viikolla virinnyt maahanmuuttokeskustelu. Keskustelijoina olivat Soili Suonoja, Jan Erola ja Kalle Isokallio.

Ensin mainittu ei ymmärtänyt lainkaan, mistä yliopistolakiin liittyvä opiskelijoiden ja henkilökunnan kuohunta johtuu. Suonojan mukaan lakiuudistuksen myötä yliopistot saavat nykyistä enemmän vapauksia, enemmän rahaa, kiinteistöjä ja jopa oman yliopistoindeksin.

Isokallion mielestä innovaatioyliopisto ja siihen liittyvä yliopistolain uudistus ovat vain kvasiuudistuksia. Hänestä kotimaisen yliopistopolitiikan ongelmana on se, etteivät yliopistomme ole tutkimusyliopistoja.

- Yli 90 prosenttia opiskelijoista menee yliopistoon saavuttaakseen vain tutkinnon, eivät ryhtyäkseen akateemisiksi tutkijoiksi, Isokallio muistutti.

Hänen mielestään tutkintoyliopistot pitäisi erottaa tutkimusyliopistoista ja koko järjestelmä uudistaa kaksiportaiseksi niin, että akateeminen koulutus jatkaisi siitä, mihin tutkintokoulutus päättyisi.

Ikuiseksi opiskelijaksi tunnustautunut Erola muistutti, että yliopistoissa professoreiden ja tutkijoiden energia tuhlautuu hallintoon ja tutkimusrahoituksen hakemiseen, eikä aikaa varsinaiseen työhön – tutkimiseen ja opettamiseen – juurikaan jää.

- McDonalds’ yliopiston idea on saada makkaraa mahdollisimman nopeasti ulos. Pitäisi pikemminkin keskittyä parantamaan opetuksen laatua kuin saamaan makkaraa ulos, Erola muistutti.

Entisenä Nokian toimitusjohtajana Isokallio ei lämmennyt Erolan leikkimieliselle ehdotukselle, että Nokian kannattaisi nyt toimia ja pelastaa talousvaikeuksiin Ruotsissa joutunut Saab Suomeen.

- Kun globaalisti koko maailmassa autoteollisuudessa on ylituotantoa ja pienet valmistajat putoavat pelistä pois, jättäisin tällä kertaa pohjoismaisen yhteistyön siihen, Isokallio myhäili.

Yhteiskunnassa virinneestä maahanmuuttokeskustelusta, Isokallio ja Suonoja totesivat olevansa torstaina asiaa kommentoineen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) kanssa samaa mieltä. Heistä maahanmuutosta pitää pystyä keskustelemaan kiihkottomasti ja asiallisesti, ilman että kriittisen kannanoton esittäjä tuomitaan heti rasistiksi. Asiallisena kommenttina Isokallio ei pitänyt maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) lausuntoa perjantain Huvudstadsbladetissa.

- Minusta se on järjettömän rasistinen lausunto, Isokallio sanoi viitaten Thorsin toteamukseen, että tarvitsemme työpohjaista maahanmuuttoa, koska muuten Helsingissä eivät riitä bussikuskit.

- Maahanmuuttopolitiikassamme ei voi sellainen tarkoitus, että humanitaarisista syistä hankitaan tänne siivoojia, Isokallio huomautti.

Suonojan mukaan pitäisi varata riittävästi resursseja, että pystytään kotouttamaan tänne tulevat ihmiset. Jos otetaan vastaan, sitten pitäisi pitää niistä ihmisistä myös huolta, hän totesi.

Erolasta maahanmuuttoon liittyvässä keskustelussa huvittavaa on se, että ensin moitittiin, etteivät ulkomaalaiset tee työtä, ja nyt kun lakia muutetaan, että ne saisivat tehdä työtä, niin äläkkä nousee myös siitä.

YLE Uutiset

Jatka tästä