yle.fi


Olet tässä

Tutkimus: Lapset viihtyvät päivähoidossa

julkaistu 1.2.2009 klo 10:43, päivitetty 2.2.2009 klo 09:42

Kuva: YLE

Suomalaislapset viihtyvät tuoreen tutkimuksen mukaan hyvin päivähoidossa. Tampereen yliopiston laajan tutkimuksen mukaan lapset ovat päivähoidossa innostuneita, iloisia ja tyytyväisiä.

Vanhemmat haastattelivat ja havainnoivat tutkimusta varten 8 000:ta lasta ympäri maata. Asiasta kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Tampereen yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimus julkistetaan virallisesti myöhemmin keväällä. Yliopiston kasvatustieteen professorin Eeva Hujalan mukaan vanhempien kokemus on, että lapset nauttivat varhaiskasvatuksesta. Hujala sanoo uskovansa, että vanhemmat aavistavat, jos lapsi ei ole tyytyväinen. Hän myös luottaa, että vanhempien arviot kuvaavat hyvin heidän lastensa kokemusta päivähoidosta.

Kaikesta huolimatta, Suomessa hoidetaan lapsia kotona usein luultua enemmän. Ruotsissa yli 80 prosenttia alle kouluikäisistä lapsista käy päivähoidossa, Suomessa heidän osuutensa on alle puolet. Lähes yhdeksää kymmenestä suomalaislapsesta hoidetaan jossain vaiheessa kotihoidontuella ennen kuin he täyttävät kolme vuotta. Tätä selittää isän ja äidin oikeus vanhempainvapaaseen ja kotihoidontukeen. Lapsen 3-vuotissyntymäpäivän jälkeen kotihoidontuki lakkaa.

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan päivähoidossa käyvien lasten vanhemmissa eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat päiväkotien sijaisjärjestelyt ja tilat. Päivähoidon parhaimpina puolina vanhemmat ja lapset pitävät kavereiden tapaamista ja mahdollisuutta leikkiä.

YLE Uutiset

Jatka tästä