Vanhanen: EU:n ulkopuolisille opiskelijoille lukukausimaksu
Kuva: YLE
Pääministeri Matti Vanhanen ajaa lukukausimaksuja EU:n ulkopuolelta Suomen yliopistoihin tuleville opiskelijoille. Turussa puhuneen Vanhasen mukaan aika lukukausimaksuille on nyt kypsä.
Pääministerin mukaan edellisen hallituksen aikana lukukausimaksut eivät vielä tulleet kysymykseen.
Hänen mukaansa tilanne on nyt toinen ja lukukausimaksuilla suomalaisen korkeakouluopetuksen taso saataisiin nostettua sellaiseksi, että se houkuttelisi myös opiskelijoita esimerkiksi arabimaista.
- Lukukausimaksut olisivat korkeakouluille selkeä ansaintamenetelmä. Viime hallituksessa opetusministeri ei halunnut lähteä asiaa ajamaan, mutta nyt tuulet ovat selkeästi myönteisemmät, Vanhanen totesi.
Vanhanen esitteli näkemyksiään puoliltapäivin Turussa EU-seminaarissa.
Iltapäivällä Vanhanen tapaa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoita.
Pääministeri kertoi odottavansa vilkasta keskustelua opiskelijoiden kanssa juuri ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista.
YLE Turku