yle.fi


Olet tässä

Nuoret viilaavat opintosuunnitelmiaan talouskriisin vuoksi

julkaistu 27.3.2009 klo 06:19, päivitetty 28.3.2009 klo 09:36
Opiskelijat työskentelevät ATK-luokassa.

Kuva: YLE

Jo kolmannes nuorista on muuttanut opintosuunnitelmia huonon taloustilanteen vuoksi. Pohjoismaisen koulutushakupalvelun Studentumin tekemän nettikyselyn mukaan nuoret hakevat opintoihin suunniteltua nopeammin tai vaihtavat alaa.

Lukion jälkeisiin jatko-opintoihin hakeudutaan nyt entistä useammin ilman välivuosia. Neljännes vastaajista olisi hakenut töitä mieluummin kuin opiskellut, jos taloustilanne olisi ollut parempi. Lisäksi jatko-opintoihin palataan huonoilta työmarkkinoilta.

Vastaukset olivat samansuuntaisia myös Ruotsissa ja Tanskassa. Norjassa muita maita paremman taloustilanteen vuoksi vaikutukset eivät olleet yhtä näkyviä.

Vantaalla unohdettiin ajatus välivuodesta

Kyselyn tulokset näkyvät myös Tikkurilan lukion abiturienttien ajatuksissa. Tiia Hertz haki kirjoitusten jälkeen työpaikkaa ilmoituksen perusteella, mutta haastattelun jälkeen yritys ilmoitti, ettei heillä sittenkään ole varaa palkata uusia työntekijöitä.

- Olin ensin ajatellut, että pitäisin välivuoden, mutta nyt kun on yrittänyt hakea töitä, niin ei ole oikein löytynyt mitään. Pitäisi varmaan vielä miettiä jatko-opiskelupaikkoja, Tiia Hertz kertoo suunnitelmistaan.

Nina Myllynenkin päätti välivuoden sijaan hakea tosissaan seuraavaa opiskelupaikkaa jo tänä keväänä. Ammattikorkeakoulun sosionomin linja valikoitui melko varmana työllistäjänä.

- Kyllä se vaikutti valintaani, että onko sillä alalla töitä. Minullakin oli vielä monta vaihtoehtoa, mihin mennä opiskelemaan, niin valitsin varman päälle.

Myös Tikkurilan koulun opinto-ohjaaja on huomannut, että talousnäkymät hämmentävät lukiolaisia. Henkilökohtaisen ohjauksen tarve on kasvanut selvästi.

- Joissakin nyt on herännyt ajatus, että vaikka omat kiinnostukset ja vahvuudet ovat tietyllä alalla, niin voiko sitä kuitenkaan valita, koska työllisyys ei ole niin hyvä, kertoo opinto-ohjaaja Minna Kattelus.

Opiskelupaikoista tulossa verinen kamppailu

Nettikyselyssä ilmeni myös, että huonoilta työmarkkinoilta haikaillaan nyt takaisin opiskelemaan.

- Jatkokoulutuksiin hakeudutaan nyt selvästi enemmän kaikissa Pohjoismaissa. Näin halutaan varmistaa urakehitys myöhemmin, kuvaa tiedotuspäällikkö Eveliina Koivunen Studentumista.

Tikkurilan lukion opinto-ohjaaja ennustaakin, että tänä keväänä opiskelupaikoista käydään entistä kovempi taistelu. Työpaikka ei irtoakaan yhtä helposti kuin aiemmin, jos ei tulekaan valituksi opiskelupaikkaan.

- Taso nousee varmasti valintakokeessa, että tänä keväänä kannattaa lukea erityisten hyvin pääsykokeisiin, kaikille abeille tiedoksi, Kattelus kannustaa.

Kyselyyn vastasi vajaa 400 suomalaista Studentum-koulutushakupalvelun kävijää. Yhteensä Pohjoismaissa vastaajia oli vajaat 3 740.

YLE Uutiset / Kirsi Tirkkonen

Jatka tästä