yle.fi


Olet tässä

Kahvi maistuu edelleen suomalaisille

julkaistu 14.4.2009 klo 15:05, päivitetty 15.4.2009 klo 12:34
Mies ostamassa kahvia kahvilan tiskiltä

Kuva: YLE

Suomalaiset juovat edelleen eniten kahvia maailmassa. Suomalaiset kuluttivat paahdettua kahvia viime vuonna 9,9 kiloa henkeä kohden.

Kahvi pavunkuoressa

  • kahvia saadaan uuttamalla kahvipensaan paahdettuja papuja
  • sisältää kofeiinia, joka on piriste
  • ensimmäiset arkeologiset todisteet kahvipapujen käytöstä ulottuvat 4 000 vuoden taakse
  • Suomeen kahvi tuli viimeistään 1700-luvulla
  • kuuluisia kahvin ystäviä olivat mm. Napoleon Bonaparte ja kirjailija Honoré de Balzac

Kahvia kului liki kaksi kertaa niin paljon kuin Keski-Euroopassa, jossa kulutus on noin viisi kiloa henkeä kohti vuodessa.

Elintarviketeollisuuden mukaan vaaleapaahtoisen kahvin suosio jatkuu Suomessa vahvana: sen osuus kahvin myynnistä on peräti 97 prosenttia.

Suomi kunnostautui viime vuonna myös paahdetun kahvin viejänä. Paahdettua kahvia vietiin ennätykselliset 8,6 miljoonaa kiloa eli 11,5 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Raakakahvia tuotiin Suomeen vuonna 2008 noin 150 miljoonan euron arvosta. Eniten sitä tuotiin Väli- ja Etelä-Amerikasta. Maailmanlaajuisen talouskriisin vuoksi raakakahvin hinta on ollut laskusuunnassa, mutta euromääräisesti sitä on hillinnyt ostovaluuttana käytettävän dollarin vahvistuminen.

YLE Uutiset

Jatka tästä