yle.fi


Olet tässä

Lapuan venäläisopiskelijoiden tukiryhmä uhkaa oikeustoimilla

julkaistu 13.4.2009 klo 16:19, päivitetty 14.4.2009 klo 08:15

Lapuan venäläisopiskelijoiden oikeuksia ajava RehtiSedu-kansanliike uhkaa Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedua oikeustoimilla.

Ryhmän mukaan oppilaitos on katkaisemassa venäläisopiskelijoiden asumis- ja ruokailuetuudet sekä kulukorvausten maksamisen vastoin sopimuksia.

RehtiSedu vaatii tiistaina kokoontuvaa Seinäjoen koulutuskuntayhtymän johtokuntaa palauttamaan venäläisopiskelijoille luvatut oikeudet asumiseen, ruokailuun ja kulukorvauksiin. Mikäli johtokunta ei näin tee, ryhmä kertoo valmistautuvansa jättämään haastehakemuksen käräjäoikeudelle sekä tarvittaessa valittamaan asiasta hallinto-oikeuteen.

Koulutuskuntayhtymän johtajan Tapio Varmolan mukaan asiaan pyritään löytämään oikeudenmukainen ratkaisu viikon sisällä. Koulutuskuntayhtymän johto tapaa keskiviikkona opetusministeriön edustajia.

Varmolan mukaan opiskelijoiden etuuksien lakkautus perustuu opetusministeriön antamaan ohjeeseen. Varmolan mukaan Suomen lainsäädäntö on hyvin epämääräinen EU:n ulkopuolelta tulevien ammatillisessa koulutuksessa olevien opiskelijoiden aseman suhteen. Varmola huomauttaakin, että Lapua ei ole ainoa paikkakunta, jossa on törmätty epäselvyyksiin.

Venäläisopiskelijoiden etuuksien lakkautus nousi esiin, kun heidän oppilaitoksensa, Härmänmaan ammatti-instituutti, yhdistettiin Koulutuskeskus Seduun vuoden alussa. Opiskelijoita oli rekrytoitu Härmänmaan ammatti-instituuttiin vuodesta 2006 lähtien luvaten heille asumiseen, ruokailuun ja kulukorvauksiin liittyvät edut. Alue kärsi tuolloin työvoimapulasta, jota pyrittiin helpottamaan ulkomaalaisilla opiskelijoilla.

RehtiSedu-liikkeen mukaan eduista on tehty opiskelijoiden kanssa kirjallinen sopimus, jonka koulutuskuntayhtymä Sedu on yksipuolisesti purkanut.

Varmolan mukaan oppilaitoksessa opiskelevien 111 venäläisopiskelijan etuudet maksavat vuositasolla yhteensä noin 200 000 euroa.

YLE Uutiset

Jatka tästä