Myös Suomeen puuhataan piraattipuoluetta
Piraattipuolue-yhdistyksen logo tulee vähitellen tutummaksi suuremmallekin yleisölle.
Kuva: Piraattipuolue-yhdistys
Ruotsia kuohuttanut Pirate Bay -tuomio on lisännyt myös Suomessa puolueeksi pyrkivän Piraattipuolue-yhdistyksen suosiota. Yhdistyksen mukaan sen kannattajakortteja on tilattu parin päivän aikana allekirjoitettavaksi runsaasti.
Ruotsissa vahvoja tekijänoikeuksia vastustava Piratpartiet on saanut perjantaisen Pirate Bay -tuomion jälkeen yli 13 000 uutta jäsentä. Puolue on jäsenmäärältään jo Ruotsin neljänneksi suurin.
Suomen Piraattipuolue-yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Palmulehto kertoo yhdistyksen tarvitsevan enää noin 850 allekirjoitettua kannattajakorttia, jotta puolue voitaisiin merkitä puoluerekisteriin. Päästäkseen puoluerekisteriin puolue tarvitsee 5 000 kannattajakorttia.
- Loput nimet tulevat todennäköisesti kuukaudessa tai parissa, Palmulehto uskoo.
Kesän europarlamenttivaaleihin Suomen Piraattipuolue ei enää ehdi mukaan, mutta Palmulehdon mukaan seuraava tavoite ovat vuoden 2011 eduskuntavaalit.
Palmulehdon mukaan Piraattipuolueen ensisijaisena tavoitteena on huolehtia kansalaisten oikeuksista. Yhdistys hyväksyy tiedostojen lataamisen internetistä, koska sen mukaan mikään ei ole osoittanut, että siitä olisi tekijöille taloudellista haittaa.
Palmulehto huomauttaa, että päinvastoin on olemassa tutkimuksia, joiden mukaan tekijät hyötyvät vertaisverkoista, koska niissä he saavat teoksilleen ilmaista mainosta. Palmulehto uskoo, että vertaisverkoista huolimatta ihmiset haluavat jatkossakin maksaa elokuvistaan ja musiikistaan, koska he arvostavat fyysisiä tuotteita.
Tukholman käräjäoikeus tuomitsi perjantaina ruotsalaisen vertaisverkkopalvelun Pirate Bayn toimintaa johtaneet miehet vuoden vankeusrangaistukseen ja koviin sakkoihin avustamisesta tekijänoikeuslain rikkomisessa.
YLE Uutiset