yle.fi


Olet tässä

Suomalaisista liki kolmannes pakolaiskriittisiä

julkaistu 28.4.2009 klo 13:13, päivitetty 29.4.2009 klo 11:55
Pohjoismaiden lippuja ja matkalaukkuja

Kuva: YLE Uutiset Grafiikka

Suomalaisista 29 prosenttia on sitä mieltä, että Suomi ottaa vastaan liikaa pakolaisia. Näin siitäkin huolimatta, että Suomeen otetaan pakolaisia vähän. Pohjoismaisten yleisradioyhtiöiden vertailussa Suomi on keskikastia, vielä kriittisempiä ollaan Norjassa ja Ruotsissa.

Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna vähän pakolaisia. Esimerkiksi Ruotsi myönsi viime vuonna oleskeluluvan yli 11 tuhannelle turvapaikanhakijalle, Suomessa oleskeluluvan sai 1323 ihmistä.

Kaksitoista prosenttia suomalaisista katsoo, että pakolaisia voitaisiin ottaa vastaan enemmänkin ja 59 prosenttia pitää nykylinjaa hyvänä.

Miehet ovat naisista pakolaiskriittisempiä, heistä 35 prosenttia pitää pakolaismäärää liian isona. Naisista vain 23 prosenttia on samaa mieltä. Viisitoista prosenttia naisista ottaisi Suomeen enemmän pakolaisia, miehistä kymmenen prosenttia. Oulun läänissä vastustus on kovinta (34 prosenttia vastanneista), Itä-Suomessa lievintä (27 prosenttia).

Norjalaiset kriittisimpiä

Norjalaisista 42 prosenttia pitää pakolaisten joukkoa liian suurena, ruotsalaisista 32 prosenttia ja tanskalaisista 23 prosenttia.

Tanskalaiset erottuvat kyselyssä muutoinkin pakolaismyönteisyydellään: neljäsosa tanskalaisista ottaisi maahan enemmän pakolaisia. Maahanmuuton rajoittamista kannattava Kansanpuolue on Tanskan hallituksen tukipuolue ja sen myötä maan maahanmuuttopolitiikkaa on tiukennettu viime vuosina.

Norjassa maahanmuutto kuumentaa tunteita vaalien vuoksi aiempaa enemmän. Äärioikeistolainen Edistyspuolue nousi jo viime vuonna haastamaan valtapuolue Työväenpuolueen. Edistyspuolue vaatii siirtolaisten ja pakolaisten vastaanottamisen voimakasta rajoittamista.

Politiikan tutkijan mielestä kyse on myös norjalaisesta kansanluonteesta:

- Norjalaiset haluavat kyllä auttaa pakolaisia, mutta samalla varotaan tarkkaan, ettei tulla hyväksikäytetyiksi, kertoo tutkija Jan-Paul Brekke Oslon yliopistosta.

Vuonna 2008 yli 14 tuhatta ihmistä haki turvapaikkaa Norjasta, heistä yli 4600 sai oleskeluluvan.

"Voisi ottaa lisääkin"

Helsinkiläisessa katugallupissa haastateltavien mielipiteet ovat enimmäkseen pakolaismyönteisiä.

- Sanoisin, että pakolaisia voitaisiin ottaa enemmänkin. Suomella on oikeastaan velvollisuus ottaa heitä vastaan. Se on sitten eri juttu, millä keinoin tulijoita valitaan, koska valintaa joudutaan tekemään. Mutta sanoisin, että lisääkin voisi puolestani tulla, miettii suunnittelija Kalle Holm.

- Täällä olisi elintilaa ja kapasiteettia ottaa enemmänkin pakolaisia. Ja jos vertaa muihin Pohjoismaihin, niin jäljessä tullaan, sanoo Jyrki Ollikainen.

Tv-kameralla kuvatussa haastattelussa mielipiteet voivat olla maltillisempia kuin mitä ne olisivat anonyymissä kyselyssä. Maahanmuuttokriittinen Perussuomalaiset -puolue kasvatti viime lokakuun kunnallisvaaleissa äänimääräänsä yli sadalla tuhannella.

Myös helsinkiläisistä osa pitää tärkeänä, että pakolaisten tuloa rajoitetaan.

- Totta kai pakolaisia tarvitsee ottaa, mutta minkä värisiä sitten... pitäisi ottaa Itä-Euroopasta, muttei Afrikan puolelta. He ovat jo niin kaukana omasta kulttuuristaan, se aiheuttaa ainakin aluksi sopeutumisongelmia, sanoo kahvilanpitäjä Kaisu Leinonen.

YLE Uutiset

Jatka tästä