Iranilaisten mielenosoitus sujui rauhallisesti Helsingissä
Suomessa asuvien iranilaisten järjestämä mielenosoitus on sujunut rauhallisesti Helsingissä. He protestoivat eduskunnan edustalla Iranin presidenttivaalien tulosta. Mielenosoitus järjestettiin iltapäivällä.
Mielenosoittajat luovuttivat kansanedustaja Kimmo Sasille vetoomuksen, jossa he haluavat Suomen haliltuksen tuen Iranin presidentinvaalien mitätöinnille. Suomessa asuvat iranilaiset haluavat, että Iranissa järjestetään uudet, vapaat vaalit kansainvälisen vaalivalvonnan alla.
Mielenosoittaja Majid Hakin mukaan Suomessa asuvat iranilaiset ovat huolissaan maan muistakin tapahtumista.
- Iranissa tapahtuu ihmisoikeusrikoksia, joihin täytyy puuttua, Hakki kertoo.
Mielenosoittajia oli Helsingin poliisin mukaan reilu viisikymmentä. Kaukaisimmat mielenosoittajat olivat saapuneet Rovaniemeltä.
Helsingin poliisi oli valmistautunut mielenosoitukseen muutamilla poliisimiehillä, jotka hoitivat muun muassa liikennettä.
Iranilaiset järjestivät eilen, tiistaina toisen pienimuotoisen mielenosoituksen Helsingissä.
Iranin presidentinvaalit järjestettiin kesäkuun alussa. Presidentinvaalien voittajaksi julistettiin istuva presidentti Mahmud Ahmadinejad.
YLE Uutiset