Kiinteistöliitto: Kunnat piiloverottavat asukkaitaan
Kuva: YLE
Kunnat tienaavat merkittäviä summia myymällä energiaa kuntalaisille. Esimerkiksi Helsingin Energia toi kaupungin budjettiin viime vuonna 250 miljoonaa euroa tuloa, mikä vastaa kahta prosenttiyksikköä kunnallisveroa. Arvostelijoiden mielestä energiayhtiöiden voitot ovat piiloverotusta, jossa kunnallisvero pidetään matalana ja samat rahat kerätään kuntalaisilta toista reittiä.
Piiloverotus onnistuu, jos kunnan yhtiöllä tai liikelaitoksella on monopoliasema. Näin on esimerkiksi kaukolämmössä tai sähkön siirrossa.
Piiloverotusta on havainnut esimerkiksi Kiinteistöliitto.
- Kun seurataan näiden yhtiöiden tulotusmääriä kunnan kassaan, tilanne viittaa piiloverotukseen. Tehdään yhtiön kautta tulo, sen sijaan että rehdisti kerättäisiin tarvittavat rahat palveluihin kunnallisverona, Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen sanoo.
Halvemman energian asialla on myös Omakotiliitto. Toiminnanjohtaja Juhani Nenonen muistuttaa, että energiamaksuista kuntalainen maksaa aina myös veroa.
- Piiloverotuksessa kuntalainen häviää. Energiamaksuista peritään esimerkiksi arvonlisävero valtiolle, joten sen verran kalliimmaksi piiloverotus asukkaalle ainakin tulee.
Nenosen mielestä kysymys on myös eettinen. Kunnallisvero on käytännössä progressiivinen, oletettu piiloverotus taas kohdistuu perustarpeisiin.
Energiavoitot eivät ole nappikauppaa
Monen kunnan talous lähes nojaa energiayhtiöiden tuloutuksiin. Esimerkiksi Helsingin Energia tuloutti kaupungille viime vuonna 250 miljoonaa euroa, perustuoton päälle. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Mari Puoskarin (vihr.) mielestä kyse ei ole piiloverotuksesta, koska energian hinta on Helsingissä keskitasoa.
- Onhan se totta, että Helsingin Energia tulouttaa noin kahden kunnallisveroyksikön verran. Minun mielestäni kyse on siitä, että meillä on hyvin hoidettu liikelaitos, jonka voittoja käytetään kaupunkilaisten peruspalveluiden tuottamiseen, Puoskari sanoo.
Mari Puoskarin mielestä suuressa tuloutuksessa on kylläkin se ongelma, että pääkaupungin talous on siitä turhan riippuvainen. Mahdollisesti edessä olevat investoinnit voivat lähivuosina syödä voittoja. Rahaa ei enää tulisikaan samaan malliin.
Imatralle pyyhkeitä piiloverotuksesta
Kiinteistöliitto vertailee kiinteistöveroja ja energiamaksuja vuosittain. Uusimmassa, viime vuoden vertailussa Suomen kallein kaupunki tässä suhteessa oli Imatra.
Imatran tarkastuslautakunta arvosteli toukokuussa edellistä valtuustoa piiloverotuksesta. Kaukolämmön hintaa oli nostettu samaan aikaan, kun Imatran Lämmölle kertyi huomattavia ylijäämiä. Tilannetta on uuden valtuuston mukaan korjattu.
YLE Uutiset / Matti Tyynysniemi