Mustikkasato jää sittenkin vain keskinkertaiseksi
Kuva: YLE
Mustikan satoennuste on heikentynyt aiemmin arvioidusta. Sato-odotuksia heikentävät epäsuotuisat sääolot ja kääriäisperhosen toukat.
Aiemmin mustikan satoennuste arvioitiin kukinnan perusteella runsaaksi, mutta nyt raakileiden määrä ennakoi enää keskinkertaista satoa, Metsäntutkimuslaitos kertoo.
Mustikan kukkia oli Metlan marjasadon koeruuduilla koko valtakunnassa keskimäärin 189 neliömetrillä, mutta nyt samoilta koeruuduilta löytyi enää keskimäärin 130 raakiletta neliömetrillä. Hajonta on suurta paikallisesti.
- Satotason laskun perussyinä ovat olleet Länsi-Suomessa Suomenselän alueella ja osin Lapissa hallat kukinta-aikaan sekä voimakkaat tuulet ja sateet, jolloin pölyttävät hyönteiset eivät ole lentäneet mustikan kukissa, Metlan marjasatotiedotteessa todetaan.
Itä-Suomessa Punkaharjulta Kainuuseen asti mustikkakasvustoissa on esiintynyt myös jonkin vielä tunnistamattoman kääriäislajin toukkia, jotka ovat syöneet mustikan raakileita ja estävät näin niiden kehittymisen kelvollisiksi marjoiksi.
Mustikan odotetaan kypsyvän Etelä- ja Keski-Suomessa heinä-elokuun vaihteessa.
Myös puolukkasato keskitasoa
Metsäntutkimuslaitos ennustaa myös puolukkasadon jäävän tänä vuonna keskinkertaiseksi. Myös puolukkasato vaihtelee suuresti paikallisesti.
Sienten satokauden odotetaan puolestaan pääsevän kunnolla alkuun heinäkuun loppupuolella ja elokuun alussa.
YLE Uutiset