Yhdistyslaki remonttiin nuorten passiivisuuden vuoksi
Kuva: Juha-Pekka Inkinen / YLE
Oikeusministeriö aikoo ensi syksynä muuttaa lakia, joka estää yhdistysten vuosikokouksiin osallistumisen internetissä. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Syynä vanhentuneen lain muutokseen on oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan nuorten passiivisuus järjestötoiminnassa.
Brax sanoo lehdelle, että yhdistyslakia on pakko muuttaa nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden nostamiseksi. Tutkimusten mukaan vain alle puolet nuorista on mukana järjestöissä. 53 prosenttia nuorista kokee olevansa osa yhteiskuntaa kun vuonna 2004 määrä oli vielä 69 prosenttia.
Braxin mukaan lakiuudistus on herättänyt järjestöissä myös närää. Etäosallistumisen mahdollisuus on herättänyt osassa järjestöistä epäluuloa.
- Pohditaan, onko verkkoon organisoituva kansalaistoiminta oikeaa kansalaistoimintaa, Brax kertoo.
Braxin mielestä yhdistysten vapaampi nettitoiminta lisäisi nuorten ja muiden politiikasta vähän kiinnostuneiden aktiivisuutta sekä yhdistyksissä että puolueissa.
YLE Uutiset