Heikko talous karsii vanhusten kotipalveluita
Huonokuntoisten, kotona yksin asuvien vanhusten palvelutaloihin pääsy ja kotipalveluiden saanti ovat vaikeutuneet kuntien tiukentuneen taloustilanteen ja vanhusten kasvavan määrän vuoksi.
Ikääntyneiden ihmisten ahdinko näkyy yhä enemmän kirkon työntekijöiden työssä, kertoo Jyväskylän seurakunnan diakonian työalasihteeri Eevi-Riitta Kukkonen.
- Vanhukset ovat jäämässä heitteille. Näin minä olen nähnyt. Kotona on paljon sellaisia vanhuksia, jotka tarvitsisivat paljon enemmän tukitoimia selviytyäkseen kotona ja myös niitä, jotka toivovat ja ehdottomasti tarvitsisivat tuettua asumista palvelutalotalossa, mutta he eivät saa sitä paikkaa.
Suomessa suuntauksena on, että vanhuksia yritetään hoitaa kotonaan mahdollisimman pitkään. Kukkosen mukaan paikka palvelutalossa onkin saattanut löytyä vasta sitten, kun poliisi on etsinyt ulkona harhaillutta muistihäiriöistä vanhusta.
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen diakoniasihteeri Anna Kalske on myös huolissaan kotona yksin asuvista vanhuksista.
- Lähinnä olemme huolestuneita sellaisista tilanteista, että muistamaton yksinelävä vanhus jolla ei ole lapsia, joka ei osaa eikä pysty itse huolehtimaan lääkärissä käynnistä, tai säännöllisestä syömisestä ja juomisesta.
Vantaan vanhusdiakoniakoniatyöstä kerrotaan puolestaan, että ikääntyneitä huolestuttaa etenkin taloudellinen tilanne. Hyväkuntoisemmat iäkkäät ihmiset kun eivät saa palveluja muuten kuin ne itse ostamalla.
YLE Uutiset / Suvi Sikstus