Miehen työ -palkinto miesten väkivaltaisuuden tutkijalle
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta Tane on myöntänyt tämänvuotisen Miehen työ -palkinnnon professori Jeff Hearnille. Hearn on muun muassa ollut aloittamassa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista kampanjaa.
Palkinnolla Tane haluaa korostaa pitkäjänteisen tutkimuksen merkitystä tasa-arvotyölle ja -politiikalle.
Palkittu Hearn on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu tutkija, joka on tehnyt merkittävää sukupuolentutkimusta. Hän on ollut kehittämässä kriittisen miestutkimuksen periaatteita ja teoriaa sekä vaikuttanut olennaisesti suomalaiseen ja kansainväliseen alan tutkimukseen.
Palkintoperusteluiden mukaan hänen vahva asiantuntemuksensa kriittisen miestutkimuksen, sukupuolistuneen väkivallan sekä organisaatioita ja uusia teknologioita koskevan sukupuolentutkimuksen alueilla on ollut tärkeää suomalaiselle tutkimuskentälle.
Nykyään Hearnilla on professuuri Svenska Handelshögskolanissa Helsingissä.
Miehen työ -palkinto on aiempina vuosina myönnetty muun muassa tunnustuksena merkittävästä isyystutkimuksesta, sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta koulussa sekä sukupuolten tasa-arvon edistämisestä teatteritaiteen keinoin.
YLE Uutiset