yle.fi


Olet tässä

Kirjat käyvät huonosti kaupaksi

julkaistu 2.9.2009 klo 12:00, päivitetty 3.9.2009 klo 15:00
Ihmisiä kirjakaupassa

Kuva: YLE

Kirjat ovat käyneet alkuvuonna kaupaksi edellisvuotta heikommin. Kirjamyynti on vähentynyt 10 - 15 prosenttia tänä vuonna. Myynnin laskuun on vaikuttanut oppikirjojen kierrätys, kasvanut pokkareiden menekki ja tietokirjojen myynnin lasku.

Kirjojen myynti on ollut tällä vuosituhannella Suomessa hyvässä kasvussa ja edellisvuonna onkin arvioitu kirjojen pystyvän kilpailemaan hyvin netin, televison, pelien ja muun viihteen kanssa. Tänä vuonna kirjojen myynti on selvästi laskunut. Kustannusyhdistyksen mukaan kirjojen myynti kirjakaupoille, marketeille ja kioskeille olisi pudonnut viime vuodesta yli 15 prosenttia vuoden ensimmäisenä puoliskona. Kirjakauppaliiton lukujen mukaan kirjamyynnin vähennys on ollut hiukan loivempaa, kertoo toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.

- Kevät on ollut kirjakaupoissa haastava. Kokonaismyynnissä ollaan viime vuotta jäljessä kymmenisen prosenttia, mielestäni kesällä kuitenkin lasku olisi pysähtynyt.

Potterit puuttuvat

Laskukausi on tehnyt ihmiset varovaisemmiksi kirjojen ostajiksi. Kevään kirjamyynnistä on myös puuttunut "potterien" kaltainen hittikirja, vaikka esimerkiksi Sofi Oksasen kirjoja on ostettu hyvin. Ostotottumukset ovat vaihtuneet kovakantisista enemmän pokkareihin, koska niiden myynti on kasvanut kevään aikana. Toimitusjohtaja Katriina Jaakkola Kirjakauppaliitosta.

- Pokkareiden myynti on kasvanut ja myynti on ihan toistakymmentä prosenttia plussalla, se kertoo vain siitä, että edelleen luetaan ahkerasti, ihmiset ostavat kirjoja. Pokkareiden halvempi hinta tietysti vaikuttaa myyntilukuihin.

Koulukirjoja kierrätetään

Tietokirjojen myynti on laskenut jo aikaisemmin. Netti on alkanut korvata tietosanakirjat, mutta myös muita tietokirjoja ostetaan vähemmän. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut oppikirjojen myynnissä, Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.

- Koulukirjojen myynti on haastavan tilanteen edessä, esimerkiksi lukiokirjoja kierrätetään nykyisin paljon aikaisempaa enemmän. Lisäksi on kovin valitettavaa, että kunnat säästävät tällaisessa tilanteessa oppikirjoista, se ei ole oppilaiden edun mukaista. Oppikirjojen osuus muodostaa kolmanneksen kaikesta kirjamyynnistä ja näkyy kirjojen kokonaismyynnissä.

Kirjojen myynti painottuu loppuvuoteen, isänpäivän ja joulun alle, joten heikentyneet myyntiluvut ehtivät jonkin verran korjaantua.

YLE Uutiset / Helena Ala-Mettälä

Jatka tästä