Yliopistot karttavat Lex Nokiaa
Kuva: YLE / Grafiikka
Enemmistö yliopistoista ei aio vielä toistaiseksi ottaa käyttöön Lex Nokian tuomia tietoverkkojen uusia valvontakeinoja. Ainoastaan Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) on tehnyt periaatepäätöksen valvonnan aloittamisesta.
TTY aikoo jättää asiasta ennakkoilmoituksen tietosuojavaltuutetulle vielä tämän syksyn aikana.
Kesäkuun alussa voimaan tullut uusi sähköisen viestinnän tietosuojalaki, Lex Nokia, sallii verkonkäyttäjien tunnistamistietojen selvittämisen väärinkäytösepäilyissä. Tunnistamistietoja ovat esimerkiksi IP-osoite tai sähköpostiviestin vastaanottaja.
Käyttäjiensä sähköpostiliikennettä Tampereen teknillinen yliopisto ei ryhdy seuraamaan, vaan se haluaa jäljittää verkon käyttösääntöjen rikkojat. Näin saataisiin kiinni esimerkiksi verkkoa kuormittavat tiedostonjakajat tai hakkeroiduilla tunnuksilla sisään yrittävät.
TTY:n tietohallintopäällikkö Jussi-Pekka Pispa sanoo, että tähän saakka oppilaitoksen on ollut hankalaa selvittää, mistä on kyse, kun jokin ulkopuolinen taho on ilmoittanut jonkun käyttävän yliopiston verkkoa väärin.
- Meidän on hirveän vaikeaa tietää, onko kyseessä tahallinen luvaton käyttö, vai onko kone murrettu tai käyttäjän tunnus joutunut vääriin käsiin. Uusi laki antaa meille selkeämmät mahdollisuudet tutkia käyttösääntöjen rikkomuksia.
Pispan mukaan tietoverkon luvaton käyttö on esimerkiksi sen ylikuormittamista. Tällöin langattoman verkon tukiasemat saattavat tukkeutua. Ylikuormittumista aiheuttaa yleisimmin vertaisverkkoliikenne, eli tiedostojen jakaminen.
Muut yliopistot vielä varovaisia
Tampereen teknillinen yliopisto on toistaiseksi ainoa korkeakoulu, joka on suoraan kertonut tekevänsä tietosuojavaltuutetulle ennakkoilmoituksen tunnistustietojen käyttämisestä verkkonsa valvonnassa.
Toiset yliopistot eivät näe toistaiseksi tarvetta uusille valvontakeinoille, haluavat seurata tilanteen kehittymistä tai eivät suostu vielä kommentoimaan asiaa.
Helsingin yliopiston tietohallintojohtaja Ilkka Siissalo kertoo, että myös heillä on jääty odottavalle kannalle. Hänen mukaansa syynä on se, että sähköisen viestinnän tietosuojalaissa on paljon tulkinnanvaraisuuksia ja asioita, joista juristitkaan eivät ole täysin selvillä.
- Toistaiseksi emme ole ottaneet käyttöön ennakkoilmoitusta vaativia järeämpiä valvontakeinoja, mutta meitä on suoraan sanoen harmittanut koko tilanne. On nimittäin tilanteita, joissa vanhan lain aikaisia väärinkäytösten tutkintakeinoja ei enää voi sellaisinaan käyttää ilman ennakkoilmoituksen tekemistä.
Siissalo uskoo, että Helsingin yliopisto ei ole kuitenkaan poissulkenut Lex Nokian käyttöönottoa, ja että se nousee vielä lähiaikoina uudelleen puheenaiheeksi.
YLE Uutiset / Anna-Maria Siljamäki