yle.fi


Olet tässä

Ahtela: Eläkeikä ylemmäs työterveyshuollolla

julkaistu 28.10.2009 klo 08:28, päivitetty 29.10.2009 klo 08:32
Jukka Ahtela

Jukka Ahtela

Kuva: YLE

Suomalaisten työurat pitenisivät parantamalla työterveyshuoltoa, sanoo työelämän kehittämisryhmän vetäjä, Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Jukka Ahtela.

Aamu-tv:ssä vierailleen Ahtelan mukaan työryhmä etsii nyt ratkaisuja, joilla työssä jaksamisen ongelmiin pystyttäisiin puuttumaan nopeammin. Hänen mukaansa työterveydenhuolto on avainasemassa.

- Työterveyden osalta käy usein niin, että ihminen sairastettuaan katoaa työpaikan tutkakuvasta ja työterveyshuolto on itse asiassa paras toimija selvittämään missä mennään.

Ahtela uskoo työelämän muutoshalukkuuteen.

- Jokaisella mukana olevalla taholla, työterveyshuollolla, työpaikoilla, yrityksillä, työeläkejärjestelmällä on aito intressi, eikä vähiten taloudellinen, siitä että eläkkeelle siirtyminen myöhentyisi ja tämä asia kannustaa toimimaan nykyistä paremmin, Ahtela sanoo.

Ahtelan ryhmä tutkii, onko suomalaisessa työelämässä tekijöitä, joita parantamalla eläkkeelle siirtymistä lykättäisiin. Toinen ryhmä selvittää hankkeen lainsäädännöllistä puolta.

Ryhmät asetettiin sen jälkeen, kun hallituksen esitys nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa 65 vuoteen tyrmättiin työmarkkinoilla. Nykyisen lainsäädännön mukaan täyden eläkkeen saa 63-vuotiaana, mutta töissä voi jatkaa 68-vuotiaaksi. Töitä jatkamalla voi kasvattaa eläkettä.

Keskimäärin suomalaiset kuitenkin jättävät työelämän hieman yli 59 vuoden iässä.

YLE Uutiset

Jatka tästä