yle.fi


Olet tässä

Salametsästys pienentää sudenmetsästyskiintiöitä

julkaistu 27.10.2009 klo 16:07, päivitetty 28.10.2009 klo 05:41
Susi lumisessa maastossa

Kuva: Robesus Inc.

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt leikata suden metsästyskiintiötä poronhoitoalueen ulkopuolelta. Päätöksen takana on susikannan yllättävä pienentyminen, mikä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen epäilyjen mukaan johtuu salametsästyksestä.

Vielä elokuun alussa suden metsästäjät olisivat saaneet pyytää 31 sutta metsästyskaudella 2009 - 2010. Tänään tiistaina Maa- ja metsätalousministeriö antoi uuden määräyksen, jonka mukaan poronhoitoalueen ulkopuolelta saa metsästää vain 22 sutta.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lokakuun alussa antamasta arviosta näkyy, että susien lukumäärä on vähentynyt viime metsästyskauden 200 - 250 sudesta 160 - 200 suteen. Myös susipentueiden määrä on pudonnut seitsemällä.

Laumoja hävinnyt sieltä täältä

RKTL:n tutkijan Samuli Heikkisen mukaan sudet ovat niin sanottuja reviirieläimiä ja kun ne muodostavat lauman, ne sitovat samalla itsensä tiettyyn alueeseen. Heikkinen ei näe kovin montaa loogista vaihtoehtoa susilaumojen häviämiselle.

- Laumoja on hävinnyt vähän sieltä sun täältä. Meillä on selkeä näkemys salametsästyksestä. Olemme myös saaneet tietoa susien pantojen löytymisestä puukolla katkastuina ja veteen upotettuina, Heikkinen kertoo.

Kansainvälisessä vertailussa sudet aiheuttavat Suomessa lukumääräänsä nähden huomattavia vahinkoja etenkin poronhoitoalueella. Seuraavan kerran susikantaa arvioidaan lumiolosuhteissa, jolloin niiden laskeminen on helpompaa.

YLE Uutiset

Jatka tästä