Tänään on köyhyyden vastainen päivä
Tänään vietetään kansainvälistä köyhyyden vastaista päivää. YK:n yleiskokous julisti päivän köyhyyden poistamiseksi vuonna 1992. Monet kansalaisjärjestöt olivat viettäneet tätä päivää aiemminkin.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International muistuttaa köyhien ihmisten oikeuksista ja vaatii loppua pakkohäädöille.
Pakkohäätö tarkoittaa ihmisten häätämistä kodeistaan tai mailtaan vastoin heidän tahtoaan, ilman asianmukaisia neuvotteluja, ennakkovaroitusta tai korvauksia. Afrikassa sadattuhannet ihmiset jäävät vuosittain kodittomiksi pakkohäätöjen seurauksena.
Amnesty on dokumentoinut pakkohäätöjä Angolassa, Egyptissä, Ghanassa, Keniassa, Nigeriassa, Päiväntasaajan Guineassa, Sudanissa, Swazimaassa, Tsadissa ja Zimbabwessa. Amnesty muistuttaa, että pakkohäätöjen kieltäminen ja ehkäiseminen on valtioiden velvollisuus.
Osana köyhyyden vastaista päivää Suomessa järjestetään Asunnottomien yö. Kansalaisliikkeen järjestämissä yötapahtumissa jaetaan ruokaa asunnottomille ja muistutetaan asunnottomien tilanteesta.
YLE Uutiset