Finnair tyrmistynyt lakosta
Finnairin henkilöstöjohtaja Anssi Komulainen.
Kuva: YLE
Finnair sanoo olevansa äärimmäisen tyrmistyt liikennelentäjäliiton päätökseen ja pahoillansa asiakkaidensa puolesta. Finnairin mukaan valtakunnansovittelijan tarjoama sovintoesitys olisi ollut toimiva ratkaisu ulkoistamista koskevaan kiistaan. Yhtiö olisi ollut valmis hyväksymään esityksen kaikilta osiltaan.
- Lakko syö ne säästöt, jotka muut henkilöstöryhmät ovat suurella vaivalla saaneet aikaan, Finnairin henkilöstöjohtaja Anssi Komulainen sanoo.
Hänen mukaansa yhtiön täytyy nyt miettiä aivan uusia ratkaisuja tulevaisuutensa turvaamiseksi.
Lentäjien lakko vaikuttaa Finnairin arvion mukaan maanantaina noin 20 000 matkustajaan. Matkatoimistoista pahiten lakko vaikuttaa Aurinkomatkojen lomalentoihin, sillä suurin osa sen lomalennoista lennetään Finnairilla.
YLE Uutiset