Helsingin putkirikko tarkistuttaa myös Länsimetron suunnitelmia
Havainnekuva suunnitellusta Lauttasaaren metroasemasta.
Kuva: Länsimetro Oy
Helsingin Rautatientorin metroaseman lähellä sattuneen putkirikon takia Länsimetron suunnitelmat käydään vielä kertaalleen läpi. Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkisen mukaan suunnitelmia ollaan valmiita tarkistamaan, jos jotain merkittävää ilmenee.
- Tällaiset poikkeustilanteet ovat meille peruskauraa. Niihin - ja kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin tilanteisiin pitää varautua jo alkusuunnitelmissa. Turvallisuus ennen kaikkea, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen kertoo YLE Uutisille.
Kokkisen mukaan muutoksia suunnitelmiin ei näillä näkymin ole tulossa, mutta nykyiset tarkastetaan vielä ainakin kertaalleen.
- Jos tapahtumien johdosta tulee joitain uusia tietoja, niin sitten olemme valmiita tarkistamaan suunnitelmia. Varsinkin, jos viranomaisten puolelta tulee ohjeita, Kokkinen kertoo.
Kokkisen mukaan Länsimetron suunnittelu ja töiden aloittaminen on edennyt aikataulunsa mukaisesti. Metron louhintatöiden alkupamaus on 24. marraskuuta. Varsinaiset louhintatyöt alkavat vuoden 2010 puolella.
YLE Uutiset