yle.fi


Olet tässä

HKL:llä poikkeusliikennettä vesivahingon vuoksi - suurilta ruuhkilta vältytty

julkaistu 9.11.2009 klo 00:43, päivitetty 9.11.2009 klo 19:33
Kaisaniemen metroasemalla poistuu tavallista enemmän matkustajia Rautatieasemalla tapahtuneen vesivahingon vuoksi.

Metrolla idästä päin tullessa pääsee toistaiseksi vain Kaisaniemeen saakka.

Kuva: YLE

HKL:llä on maanantaina poikkeusliikennettä Helsingin Rautatientorin laajan vesivahingon vuoksi. Metrojunat ajavat Vuosaaresta ja Mellunmäestä vain Kaisaniemeen saakka ja takaisin. Metrot eivät kulje Kaisaniemen ja Ruoholahden välillä lainkaan. Kaisaniemen metroasemalla oli jonoja aamulla, mutta kovia ruuhkia ei syntynyt.

Myös raitiovaunu 8 on ollut täynnä matkustajia, jotka kulkevat Sörnäisistä keskustaan päin. HKL onkin lisännyt linjan vuoroja. Matkustajat olivat löytäneet ilmeisen hyvin vaihtoehtoisia reittejä.

Alun perin myös linjalle 6 suunniteltiin lisäliikennettä, mutta lisävuorot siirrettiin linjalle 8.

Maanantain ajan metroja pyritään ajamaan 5 - 6 minuutin vuorovälein Kaisaniemen ja Vuosaaren/Mellunmäen välillä, eli muutaman minuutin tavanomaista harvemmin.

Sörnäisen ja Ruoholahden välillä liikennöi lisälinja 65X, joka ajaa välin samaa reittiä kuin 65A.

Metro ei kulje vielä tiistainakaan Rautatientorin, Kampin ja Ruoholahden asemille. HKL varmistaa tiistain aikana, että liikennöinti Rautatientorin metroaseman ohi on turvallista. Tämän jälkeen metro voisi jälleen liikennöidä Ruoholahteen asti.

Rautatientorin metroasema on poissa käytöstä todennäköisesti useita kuukausia, jopa puoli vuotta.

Vaihtoehtoreitit harkintaan

HKL kehottaa ihmisiä varaamaan aikaa työmatkaan ja miettimään myös vaihtoehtoisia kulkureittejä. Esimerkiksi lähijunilla keskustaan tulevien kannattaa vaihtaa raitiovaunuihin ja busseihin jo Pasilassa. Lännen suunnasta tulevien kannattaa käyttää myös seutulinjojen busseja. Pohjoisesta ja koillisista kaupunginosista busseilla matkustavien on sujuvinta tulla bussilla keskustaan asti, eikä vaihtaa metroon.

Metroasemilla on maanantaina HKL:n lipuntarkastajia neuvomassa ja kertomassa tietoja tilanteesta. HKL:n Rautatientorin palvelupiste on avoinna, mutta palvelu on puuttellista, koska tietoliikenneyhteydet eivät toimi vesivahingon vuoksi. Esimerkiksi matkakorttien lataus ei onnistu. Itäkeskuksen palvelupiste palvelee normaalisti.

Helsingin metroa käyttää päivittäin noin 200 000 matkustajaa.

Tiehallinto kehottaa välttämään autoilua Rautatieaseman läheisyydessä.

YLE Uutiset

Jatka tästä