yle.fi


Olet tässä

Kipupotilaat kaipaavat lisää ryhmäterapiaa

julkaistu 22.11.2009 klo 12:39, päivitetty 23.11.2009 klo 09:03
hoitaja ja vanhus kävelykeppinsä kanssa kuntosalilla.

Kuva: YLE

Kivun lievitykseen etsitään jatkuvasti uusia keinoja. Kasvavan kipupotilasmäärän takia erityisesti kivunhallintaryhmiin on koko ajan enemmän tulijoita kuin niihin mahtuu.

Kroonisesta kivusta kärsii tutkimusten mukaan 19 prosenttia väestöstä. Heitä hoidetaan lääkkeillä, kuntoutuksella ja laitoksissa, mutta kivunhallintaryhmät ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi ja halvimmiksi. Kymenlaakson keskussairaalassa ryhmäterapiasta on hyviä kokemuksia.

- Meidän sairaanhoitopiiri säästää 60 000 euroa ylläpitämällä tällaista ryhmää, sairaalan kipulääkäri Eero Vuorinen arvioi.

Säästöistä huolimatta vain muutamalla sairaanhoitopiirillä on tarvittavat resurssit ryhmien vetämiseen. Kotkassa työtä tehdään oman toimen ohella ja vaarassa on koko toiminnan loppuminen, kertoo kipulääkäri Eero Vuorinen.

- Vaara on ilman muuta olemassa, ei tätä kukaan ihan harrastuksena pysty tekemään, hän myöntää.

Kivunhallinan tarve on suuri ja ryhmiin kova tunku, sillä tuloksiin luotetaan. Margit Stenberg hakeutui ryhmään vuosi sitten, jolloin takana oli työtapaturman jäljiltä jo kahden vuoden yhtämittainen kiputila.

- Jos ihmisellä on migreeni tai hammassärky, niin sen kun laittaa satakertaiseksi niin voi kuvitella, mitä on elämä hermosäryn kanssa, Stenberg kuvaa.

Jatka tästä