Olet tässä

Lapselle riittää yksi kummi kirkkoherran päätöksellä

julkaistu 05.11. klo 00:15, päivitetty 05.11. klo 00:56

Kirkkoherra voi erityistapauksessa päättää, että kastettavalle riittää yksi kummi, jos kahden kummin löytyminen on ylivoimaista. Kirkolliskokouksen esityksessä kahden kummin vähimmäismäärästä ei kuitenkaan luovuta.

Yhteen kummiin voidaan päätyä vain erityistapauksissa, kirkolliskokous katsoo. Monien vanhempien on vaikea löytää lapselle kahta konfirmoitua evankelis-luterilaisen kirkon jäsentä. Tämän vuoksi lapsi saatetaan jättää kastamatta.

Kirkolliskokous lähettää asian kirkkohallitukselle valmisteltavaksi. Uusi käytäntö edellyttää muutosta kirkkojärjestykseen. Maanantaina alkanut kirkolliskokous päättyy perjantaina.

Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin. Se päättää keskeisistä linjauksista, jotka koskevat oppia ja kirkon työtä. Kirkolliskokous kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

YLE Uutiset

Jatka tästä