yle.fi


Olet tässä

Putkireitin ensimmäinen miina raivataan tänään

julkaistu 22.11.2009 klo 09:36, päivitetty 23.11.2009 klo 09:03

Helsingin edustan merialueella raivataan tänään sunnuntaina ensimmäinen miina rakennettavan kaasuputken tieltä. Tarkoituksena on räjäyttää noin 150 kilon painoinen toisen maailmansodan ajalta oleva venäläinen merimiina. Vanhoja ammuksia raivataan alueelle kaavaillun Nord Stream -yhtiön kaasuputken tieltä.

Ammuksia raivataan noin 30 kilometrin päästä Lauttasaaren edustalta etelään. Viranomaiset pyytävät merialueella liikkuvia välttämään varoalueella liikkumista. Varoalue on noin kaksi kilometriä. Erillisiin suojaustoimiin ei ole tarvetta.

Aamupäivän raivaajat ovat käyttäneet raivausten valmisteluun. Siihen kuuluu muiden muassa ilmoitukset muille aluksille.

- Tarkoituksena on räjäyttää miina iltapäivällä kolmen jälkeen, kertoo tutkimuspäällikkö Simon Bonnell Nord Stream -yhtiöstä.

Räjäytettävä miina on toisen maailmansodan aikainen venäläinen merimiina. Painoa sillä on noin 150 kiloa.

Bonnellin mukaan seuraava miina räjäytetään noin kahden kilometrin päässä tämän päivän paikasta. Toinen miina hävitetään kahden tai kolmen päivän päästä.

- Meidän pitää tarkistaa ja varmistaa alue ennen räjäytystä. Se vaatii kaksi tai kolme päivää, Bonnell kertoo YLE Uutisille.

Viranomaiset kertovat, kun ensimmäisen raivauspäivän työt on saatu päätökseen. Alkuperäisessä ilmoituksessa raivausten ennakoitiin kestävän nelisen tuntia.

Suomen talousvyöhykkeellä on kaikkiaan 35 erilaista raivattavaa ammusta tai miinaa. Ruotsin vesillä niitä on kaksi ja Venäjän alueella noin 30.

Suomen ja Ruotsin alueen raivaustyöt tekee brittiläinen yhtiö BACTEC International Limited. Venäjän talousvyöhykkeen ammukset raivaa Venäjän Itämeren laivasto.

Putken rakentamiselle ei ole vielä viranomaisten lupaa, mutta miinanraivaukselle ei ole estettä

YLE Uutiset

Jatka tästä