"Lipuntarkastajien tiloissa oli metreittäin vettä"
Helsingin Rautatientorin suljetulla metroasemalla tutkitaan sunnuntaisen putkirikon aiheuttamaa mahdollista sortumisvaaraa.
Kompassitorin laattojen välistä on löydetty enimmillään kymmenen millimetrin levyisiä halkeamia. Helsingin päivystävän palomestarin Kimmo Tuomisen mukaan aluetta on eristetty ja siellä liikkumista pyritään välttämään.
Rakenteita tuntevat asiantuntijat tutkivat parhaillaan, miten vakavista halkeamista on kyse.
Palopäällikkö Jani Pitkäsen mukaan Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL vahvisti sortumavaaran aamupäivällä, kun Pitkänen itse oli käynyt tarkastelemassa tilannetta kompassitasolla eli metrotunneliin vievien liukuportaiden yläpäässä.
- Tavattiin siellä HKL:n insinööri, joka kyllä todisti tämän väitteen ihan oikeaksi, Pitkänen kertoi Ajantasa-lähetyksessä tiedotustilaisuuden jälkeen.
Myöhemmin tietoja sortumisvaarasta kuitenkin toppuuteltiin.
Myös kuivaustyöt estyvät vaara-alueella.
- Pahimmillaan näissä kohdissa, joissa on ollut selkeitä rakenteellisia muutoksia, lattiarakenne voi pettää kerroksen alaspäin. Siitä tulee välitön vaara kuivaustöissä oleville henkilöille. Eli siellä ei voi nyt tehdä kuivaustöitä.
Pitkäsen mukaan pelastuslaitos ymmärsi eilen heti paikalle saavuttuaan, että kyseessä on vakava vuoto.
- Kyllä se veden kohina ja yleistilanne, joka oli äärimmäisen sekava kun paikalle tultiin, eli yleistilanteen hahmottaminen oli äärimmäisen vaikeaa.
- Lähtötieto oli se, että lipuntarkastajien sosiaalitiloissa oli jo kolmesta neljään metriä vettä. Se oli äärimmäisen huolestuttava tieto.
YLE Uutiset