Olet tässä

Testamenttien teko on yleistynyt

julkaistu 04.11. klo 19:09, päivitetty 04.11. klo 21:37
Testamenttia kirjoitetaan vanhalla kirjoituskoneella

Kuva: YLE Uutiset Grafiikka

Suomessa kuoli viime vuonna 532 henkilöä ilman perillistä. Heistä hieman yli puolet oli tehnyt testamentin, loppujen omaisuuden sai valtio. Viime vuonna valtio peri omaisuutta 19,3 miljoonaa euroa.

Vanhustyönkeskusliitto sai vuosia sitten yksityishenkilöltä huomattavan testamentin, jolla perustettiin Taimi Turtiaisen rahasto. Rahaston avulla on avustettu esimerkiksi Helsingissä sijaitsevan Mäntylän vanhainkodin tanssiterapiaa. Tuhannen euron osuudesta on riittänyt vanhainkodin asukkaille paljon iloa.

- Minä olen aina tykännyt tanssimisesta. Olen tanssinut pienestä lähtien, Aino Pyykkö kertoo hymyillen.

Suomen asianajajaliitto arvioi, että testamenttien teko on yleistynyt kansalaisten omaisuuden lisääntyessä. Tarkkaa lukua tehdyistä testamenteista ei tiedetä, sillä niiden määrää ei pystytä valvomaan. Liitto kannustaa testamenttien tekoon. Vaikka omia lapsia ei olisi, on kohteita monia.

- Jos lähisukulaisia ei ole, voi testamentata esimerkiksi läheiseksi tulleelle ihmiselle, joka tietysti voi olla kaukainen nuoremman polven sukulainen. Tai jollekin itselleen tärkeälle asialle, hyväntekeväisyysjärjestölle, liiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi kertoo.

Potilasjärjestöjä muistetaan usein

Järjestöistä eniten testamentattua omaisuutta saavat erilaiset sairauksiin liittyvät järjestöt. Esimerkiksi Reumaliitto saa vuosittain yhdestä kolmeen perintöä. Myös Mannerheimin lastensuojeluliittoa muistetaan vuosittain.

Tämän lisäksi suomalaiset suosivat erilaisia eläinsuojeluyhdistyksiä. Muutama viikko sitten Korkeasaaren eläintarha sai 200 000 euron lahjoituksen, joka ohjattiin uhanalaisten sammakoiden tilojen parannukseen.

Syöpäjärjestöjen toiminnalle saadut perinnöt ovat toiminnan kannalta erittäin merkittäviä. Perintöjä he saavat vuosittain noin kymmenen. Arvoltaan ne ovat yli kaksi miljoonaa euroa.

- Kasvua on jo ollut nähtävillä, minkä me oletamme johtuvan siitä, että meidän tunnettuvuus on kasvanut ja työ on ollut hyväksyttävää. Vaikutusta on myös sillä, että väestö ikääntyy ja entistä enemmän tulee ihmisiä testamentintekoikään, talouspäällikkö Eero Keränen kertoo.

Testamentin voi tehdä itse, mutta muotoseikoissa saa olla tarkkana. Suomen asianajajaliiton mukaan epäviralliset testamentit aiheuttavat usein sekaannuksia. Asiantuntijan kanssa tehdyn testamentin hintahaitari liikkuu 400-800 euron välillä.

Tärkeää on myös säilyttää testamentti niin, että se varmasti löytyy, kun sen aika on.

YLE Uutiset / Anne-Pauliina Rytkönen

Jatka tästä