Valtakunnansovittelija Esa Lonka on toiveikas
Esa Lonka on optimistinen kaikesta huolimatta.
Kuva: YLE
Valtakunnansovittelija Esa Lonkan mukaan sovinnon löytyminen kariutui työriidan kohteena aiemminkin olleisiin kysymyksiin. Ne liittyvät erityisesti Finnairin ulkopuolisen työvoiman käyttöön ja alihankintaan.
Valtakunnasovittelija Lonkan mukaan keskeinen ongelma osapuolten välillä olivat juuri nämän kaksi asiaa. Lonka sanoi valtakunnansovittelijan toimistossa, että huolimatta työnseisauksen alkamisesta, hän haluaa olla optimisti, ja uskoo että asia saadaan ratkaistua.
-Tämä tarkoittaa sitä, että asia on edelleen sovittelussa, mutta kun nyt ollaan tällaisessa tilanteessa, niin työnseisaus alkaa. Myöhemmin katsotaan milloin edellytykset työriidan sovittelulle ovat olemassa, Lonka täsmensi. Hän ei halunnut arvioida milloin uusi sovittelu olisi mahdollista.
Kiistan osapuolet eivät ole sopineet uudesta tapaamisesta.
YLE Uutiset