Humppaväitös tarkastetaan Tampereella
Mikko Vanhasalon väitöskirjan nimi on "Humppaa! Uudelleentulkinta ja kiteytyminen Dallapén ja Humppa-Veikkojen sovituksissa"
Kuva: YLE
Suomalaisen tanssiyleisön suosikista - humpasta - on valmistunut ensimmäinen väitöstutkimus. Humppa syntyi puoli vuosisataa sitten, kun vanhoja foxtroteja alettiin radiossa esittää uudella soittotyylillä. Humppamusiikkia tutkineen FM Mikko Vanhasalon väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopistossa lauantaina.
Humppa syntyi vähän sattumalta, sanoo Mikko Vanhasalo.
- Vuonna 1958 Yleisradion ajanvieteohjelmassa Kankkulan Kaivolla alettiin hupailumielellä esittää vanhoja 1930-luvun foxtroteja uudelleen. Ohjelmassa esiintyi "humppa-humppa-orkesteri" Pumppu-Veikot.
Radiokuuntelijat ihastuivat uudesta tyylistä ja toivoivat orkesteria esiintymään myös tanssilavoille.
- Jotenkin se nostalgia ja vanhan kierrättäminen puri yleisöön. Niin syntyi Humppa-Veikot ja alkoi humppamusiikin 1980 -luvun alkuun kestänyt kulta-aika.
Uudelleentulkinnoissa soittotyyli pelkistyi
Tutkija on vertaillut Dallapén ja Humppa-Veikkojen levytyksiä. Kierrätyksessä vanhat foxit sovitettiin niin, että soittotyyli muotoutui aiempaa pelkistetymmäksi.
Vanhojen suosikkien rinnalle alettiin säveltää myös uusia humppakappaleita.
- 1970-luvulla humppa pelkistyi niin, että siihen jäi vain selkeä humppa-komppi ja melodiat päälle.
- Uusien tulkintojen virta näyttää vain jatkuvan. Eläkeläiset-yhtyeen tapa käyttää humppatyyliä on yksi vaihe uudelleentulkintojen jatkuvassa sarjassa, naurahtaa Vanhasalo.
Tutkija kiteyttää humpan syvimmän olemuksen kahteen sanaan.
- Se on yksinkertaista ja hauskaa.
Vanhasalon väitöskirja kuuluu etnomusikologian alaan ja sen nimi on "Humppaa! Uudelleentulkinta ja kiteytyminen Dallapén ja Humppa-Veikkojen sovituksissa".
YLE Uutiset / Ulla Meriläinen