Riippuvuus autoilusta kyllästyttää suomalaisia
Kuva: YLE
Suomalaiset eivät halua olla riippuvaisia auton käytöstä. Tutkimuksen mukaan ihmiset haluavat asuinympäristön, jossa autoa ei tarvitse käyttää päivittäisiin matkoihin.
Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin kuvailemaan ihanteellinen elinympäristö. Useimmissa elämänvaiheissa autoilulla oli siinä mahdollisimman pieni rooli. Tutkimus oli osa laajempaa hanketta, jossa pohditaan autoriippuvaisen yhdyskuntarakenteen vaihtoehtoja.
Autoista riippumaton kaupunki koostuisi joukkoliikennekäytävistä, joiden varsilla ihmiset asuisivat tiheästi, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Mika Ristimäki.
- Joukkoliikennekäytävien solmukohdissa sijaitsisivat työpaikat ja palvelut. Lähikaupat, koulut ja päiväkodit saisivat olla kävelyetäisyydellä, Ristimäki sanoo.
Avainasemassa olisivat myös virkistysalueet. Erityisesti Mika Ristimäki painottaa harrastuspaikkojen sijoittelua.
- Lasten kuljettamisesta harrastuksiin tulee erittäin suuri autoilun tarve.
Tutkijat eivät halua kuuta taivaalta
Autoriippuvaisuuden vähentämistä ovat olleet pohtimassa Suomen ympäristökeskuksen lisäksi mm. yliopistot ja kaupungit. Tutkijoilla on melko maltillinen tavoite.
- Jos jokaiselle taloudelle riittäisi yksi auto. Sillä olisi jo iso ympäristövaikutus, Mika Ristimäki sanoo.
Autoa voisi käyttää esimerkiksi mökillä käymiseen, mutta päivittäinen asiointi hoituisi ilmankin.
Mika Ristimäki tähdentää, että tutkijat eivät ole myöskään ahtamassa ihmisiä lähiöihin.
- Tutkimusten mukaan kahden auton omistaminen vähenee dramaattisesti, kun asukastiheys nousee yli 20 asukkaan hehtaarilla. Se tarkoittaa esimerkiksi tiivistä pientaloaluetta, Ristimäki kuvaa.
Hänen mukaansa asukastiheys on kuitenkin laskemassa erityisesti keskisuurten kaupunkien liepeillä. Joukkoliikennekäytävien varteen pitäisi siksi saada lapsiperheille sopivia asuntoja ja asuinalueita.
YLE Uutiset / Matti Tyynysniemi