yle.fi


Olet tässä

Taidealat taistelevat olemassaolostaan yliopistoissa

julkaistu 8.1.2010 klo 07:43, päivitetty 9.1.2010 klo 13:31
Opiskelija piirtää Taideteollisen korkakoulun opetustilassa.

Taideteollisessa korkeakoulussa opiskelee n. 1900 opiskelijaa.

Kuva: YLE

Taidealat ovat jäämässä altavastaajan asemaan yliopistouudistuksessa. Tulilinjalla ovat varsinkin taide- ja musiikkikasvatus, kun yliopistot etsivät säästöjä ja elinkeinoelämää kiinnostavia tutkimusalueita. Syynä on myös opetusministeriön halu vähentää taide- ja kulttuurialan koulutusta.

Suomalaista yliopistojärjestelmää uudistetaan nyt rajulla kädellä. Opetusministeriö haluaisi päästä eroon pienistä laitoksista ja huippuyliopistoa rakennetaan niin vauhdikkaasti, että osa porukasta meinaa tipahtaa Aalto-yliopiston kyydistä. Vaikka kovin kapina Aalto-yliopistoa vastaan on laantunut, pinnan alla kytee edelleen. Varsinkin taidekasvatuksen ja elokuvataiteen opiskelijat pelkäävät jäävänsä huutolaispojan asemaan Aalto-yliopistossa, kertoo Taideteollisen korkeakoulun opiskelijayhdistyksen Tokyon nokkamies Ilmari Arnkil.

- Huolestuttaa tällaista pientä taiteilijaa, joka ei millään tavalla tuota rahaa teollisuuden rattaita pyörittämään. Vähän koko Aalto-hankkeessa on ollut ikävä sivumaku.

Perinteisten taidealojen asemaa uudessa Aalto-yliopistossa kuvaa opiskelijoiden mielestä konkreettisesti monia asia. Yliopiston nettisivuilta ei löydy sanaakaan taidealoista ja ylioppilaskunnassa dominoivat teekkarit. Yliopiston viestintä on myös unohtanut taidealat.

-Toimistolla katsottiin Hesarin lehtileikettä, ja siinä sanottiin, että Aaltoon tulee arkkitehtuurin ja muotoilun koulu. Siinä ei puhuttu mitään taiteesta, vaikka se on keskeinen osa taideteollista korkeakoulua, sanoo taidekasvatusta opiskeleva Arnkil.

Musiikinopettajien koulutus kirveen alla Oulussa

Taidekasvatusta vielä huonommassa jamassa on musiikkikasvatus, joka uhkaa loppua Oulun yliopistossa. Opetusministeriön mukaan alan koulutusta on liikaa, joten pienet laitokset ovat nyt joutumassa lahtipenkkiin. Oulun yliopiston rehtorin Lauri Lajusen mukaan ministeriön linjaukset ja alueiden tarpeet eivät aina kohtaa, kuten musiikkikasvatuksen osalta on käymässä.

-Musiikkikasvatushan haluttiin nimenomaan Ouluun, jotta saataisiin Pohjois-Suomeen musiikinopettajia. Etelässä koulutuksen saaneet ovat olleet tähän saakka haluttomia muuttamaan tänne pohjoiseen.

Lajusen mukaan yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa on kaatumassa alkuunsa ja seuraavaksi yritetään saada lisää musiikkipainotteisia luokanopettajakoulutuspaikkoja.

- Yksi vaihtoehto on luokanopettajakoulutus, jossa on laaja musiikkikasvatuksen sivuaine, joka antaisi musiikinopettajan pätevyyden, sanoo rehtori Lauri Lajunen

Opiskelijat vaativat huipputaideyliopistohankkeen henkiinherättämistä

Jos Oulu häviää puolustustaistelun, keskittyy taide- ja kulttuurialojen koulutus entisestään pääkaupunkiseudulle, missä jo nyt opiskelee noin puolet kaikista alan yliopisto-opiskelijoista. Myllerryksiä saattaa olla luvassa myös etelässä, sillä opetusministeriö on asettanut yliopiston tavoitekooksi kolmetuhatta opiskelijaa. Vanha esitys Helsingin taideyliopistosta, johon kuuluisivat Kuvataideakatemia, Teatterikorkeakoulu, Sibeliusakatemia ja Taideteollinen korkeakoulu, sopisi ainakin taikkilaisille, kertoo Ilmari Arnkil.

- Elokuvataiteen opiskelijat haluaisivat yhdistyä Teatterikorkeakoulun kanssa, koska heillä on paljon yhteisprojekteja. Mun mielestä taideyliopisto olisi paras ratkaisu opiskelijoille, mutta todennäköisesti se ei saisi rahoitusta.

Taidealojen koulutusmyllerryksen keskellä ainoa varma asia on Aalto-yliopiston virallinen käynnistyminen vuodenvaihteessa. Opiskelijoiden edusmies pelkää, että Aalto-yliopiston vahva bisnesvetoisuus, liike-elämän vahva edustus hallituksessa ja kilpailukykymantra kääntyvät kuitenkin vielä koko hanketta vastaan.

- Tässä on sellaiset ainekset, että taikkilaiset opiskelijat ja henkilökunta marginalisoituu pieneksi omaksi kuppikunnaksi. Silloin koko suunnitelmaa kääntyy itseään vastaan ja viedään nämä vaan henkisesti kauemmmaksi näistä muista alueista, sanoo Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossakin istuva Ilmari Arnkil.

YLE Uutiset / Jan Fredriksson

Jatka tästä