yle.fi


Olet tässä

Toistuvien pahoinpitelyiden tuomioita halutaan koventaa

julkaistu 9.1.2010 klo 14:28, päivitetty 10.1.2010 klo 14:12

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen haluaa, että Suomessa otetaan käyttöön kovempi rangaistusasteikko toistuviin pahoinpitelyihin syyllistyville, kirjoittaa sanomalehti Karjalan Heili. Oikeusministeriön mukaan lähisuhdeväkivaltaa koskevia lainmuutoksia on myös tulossa voimaan mahdollisesti jo tämän vuoden aikana.

Tolvanen perustelee ehdotustaan uhrin aseman parantamisella ja ennaltaehkäisevällä vaikutuksella. Epäillyn voi pidättää sitä helpommin, mitä kovempi maksimituomio rikoksesta on säädetty. Tolvasen mukaan pidättämällä myös rikoskierre voidaan katkaista.

Tolvanen viittaa Ruotsin malliin, jossa rikoslaissa on erikseen maininta naisrauharikoksesta. Jos henkilö syyllistyy toistuviin naisten pahoinpitelyihin, hän saa tavallista kovemman rangaistuksen. Kun tavallisesta pahoinpitelystä maksimituomio on kaksi vuotta, toistuvasti naisten pahoinpitelyyn syyllistyvä voi saada kuuden vuoden tuomion.

Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa työskentelevä Tolvanen ehdottaa, että Suomessa rangaistusasteikon tulisi koskea sukupuolineutraalisti kaikkia toistuviin pahoinpitelyihin syyllistyviä.

Ministeriö: Lainmuutoksia tulossa

Oikeusministeriöstä kerrotaan YLE Uutisille, että lähisuhdeväkivallasta on juuri Ruotsin malliin pohjautuva uudistusesitys tulossa ja siinä aiotaan myös huomioida sukupuolineutraali muotoilu. Uudistuksen kohtalo riippuu helmikuun kehysriihestä, jossa sen toteuttamiseen tavoitellaan 10 miljoonaa euroa vuositasolla.

Lisärahat ohjattaisiin poliisille, tuomioistuimille ja syyttäjille. Resursseja tarvitaan lisää, sillä lähisuhdeväkivaltaa koskevasta lainsäädännöstä poistettaisiin asianomistajuutta koskeva kohta, jolloin juttuja tulisi käsittelyyn huomattavasti enemmän.

Tolvanen ehdottaa kovempia tuomioita myös lähestymiskiellon rikkomisesta. Espoon Sellossa sattunut surmatyö osoittaa Tolvasen mukaan, että lähestymiskiellon valvonta jää liikaa uhrin harteille. Uhria tulisi hänen mukaansa ohjeistaa nykyistä paremmin, esimerkiksi kehottaa häntä kertomaan asiasta työpaikalla.

Karjalan Heilin haastattelussa Tolvanen esittää myös, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön kirjaimellisesti elinikäinen vankeusrangaistus. Rangaistus koskisi vain ääritapauksia, joissa henkilöt syyllistyvät tahalliseen, toistuvaan ja mistään piittaamattomaan väkivaltaan.

- Ihmishenki on niin tärkeä arvo, että sen suojelemiseksi pitää joskus ottaa erityistoimenpiteet käyttöön, Tolvanen sanoo.

YLE Uutiset

Jatka tästä