Olet tässä

Kesätyönhaku kuormittaa opiskelijoiden kevätlukukautta

julkaistu 03.02. klo 08:19, päivitetty 04.02. klo 15:26
Pauliina Rajala maistelee hattaraa ystävänsä kanssa Linnanmäen rekrytointitilaisuudessa.

Pauliina Rajala (oik.) pääsi kokeilemaan hattaran valmistusta Linnanmäen kesätyöntekijöiden rekrytointitilaisuudessa.

Kuva: YLE

Entisestään vaikeutunut kesätyönhaku tuo runsaasti lisätyötä monen opiskelijan kevääseen. Työnhakuun kuluu heikossa työtilanteessa entistä enemmän aikaa ja epävarmuus työpaikasta voi kuormittaa mieltä. Kesätyönhaku käy monelle työstä.

Yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa huono työllisyystilanne näkyy muunmuassa kasvavana kiinnostuksena harjoitteluapurahoihin ja kesäopintoihin. Lisäksi esimerkiksi Helsingin yliopistossa työelämäpalveluista haetaan myös keskusteluapua mieltä painaviin kysymyksiin omista työllistymisnäkymistä. Toista vuotta peräkkäin jatkuva heikko kesätyötilanne stressaa ja työttömyys voi käydä itsetunnon päälle, kertoo Helsingin yliopiston työelämäneuvoja Minka Hietanen.

- Kyllä tuntuu, että nyt ollaan turhautuneempia ja vähän ahdistuneita - opiskelijat kokevat selvästi hankalammaksi tämän työtilanteen. Monille opiskelijoille on tärkeää, että he saavat vain puhua näistä työnhakuasioista. Täältä meiltä työelämäpalveluista voi saada apua esimerkiksi työnhakuasiakirjojen tekemisessä ja keskustella omasta tilanteestaan. Onneksi monet muistavat myös, että näin huono työtilanne on vain poikkeus.

Lisää työelämäkoulutusta ja apua työnhakuun

Vastauksena synkkiin työllisyysnäkymiin osa yliopistoista on pyrkinyt lisäämään työelämäkoulutustilaisuuksia ja kannustamaan opiskelijoita hakemaan apua työnetsintään.

Opiskelijoille ehdotetaan myös varasuunnitelmia, jos kesäksi ei löydykään töitä. Harjoittelu ja kesäopinnot ovat vaihtoehtoja kesätyölle, mutta esimerkiksi harjoitteluapurahaa on tarjolla vain rajoitetulle opiskelijajoukolle. Myöskään mielekkäitä kesäopintoja ei välttämättä kaikille löydy.

Työnhakuongelmien kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä painiskelemaan yksin, muistuttaa Turun yliopiston ura- ja rekrytointipalvelujen suunnitelija Sanna Tuominen.

- Meidän viestimme on, että ei tarvitse yksin niitä asioita pohtia ja toivomme, että monet hakisivat apua työnetsintään. Lisäksi onneksi monet opiskelijat ovat kekseliäitä, ja menevät esimerkiksi vapaaehtoistyöhön kesäksi ja saavat sitten sitä kautta arvokasta työkokemusta.

"Kilpailua, mutta ei turhia paineita"

Helsingin yliopistossa ensimmäistä vuotta oikeustiedettä opiskelevat Lia Ojanen ja Erno Kaskinen ovat huomanneet, että kilpailu etenkin oman alan kesätöistä on todella kovaa.

- Niitä paikkoja on todella vähän ja niistä käydään kova kilpailu. Kaikki eivät aina halua edes kertoa jos hakevat jotakin työpaikkaa, jotta eivät joutuisi sellaiseen vastakkainasetteluun kavereidensa kanssa, jotka hakevat samoja paikkoja, Ojanen toteaa.

Turhia paineita ei kesätyöhausta kuitenkaan oteta, sanoo Erno Kaskinen.

- Kyllä joillekin se voi olla aika ahdistava se työnhakuprosessi, nyt on jo osassa meidänkin alan paikoista kesätyöhaku loppunut. Mutta en ota mitään ylettömiä paineita, jos ei ole kesätöitä, ovat kesäopiskelut ihan varteenotettava vaihtoehto. Ja kyllä myös iloitsen jos kaverit saavat hyviä paikkoja, Kaskinen vakuuttaa.

YLE Uutiset / Silja Raunio

Jatka tästä