Kaupunkilaisille saatetaan tulevaisuudessa lähettää postia muita halvemmalla
Kuva: YLE
Vuodenvaihteessa voimaan tuleva EU:n postidirektiivi päästää Itellan kilpailijat entistä helpommin Suomen postimarkkinoille. Vielä ei tiedetä, miten suurta ryntäystä kilpaileviksi postinjakelijoiksi on odotettavissa, sillä harvaan asutussa maassa tulosta voi tehdä käytännössä vain jakamalla postia pelkästään suurempiin kaupunkeihin.
Palkansaajien Tutkimuslaitos on laatinut selvityksen EU:n postidirektiivin vaikutuksista Suomen postimarkkinoille. Selvityksen mukaan postinjakelu ovat muuttumassa, mutta vielä ei tiedetä tarkkaan miten.
- Paljon on kiinni siitä, miten direktiiviä sovelletaan Suomessa. On olemassa uhkakuva, että postipalvelut halventuvat tiheään asutulla alueella ja kallistuvat harvaan asutulla alueella, sanoo tutkimuskoordinaattori Eero Lehto Palkansaajien Tutkimuslaitoksesta.
Suomen nykyinen postipalvelulaki on ollut kilpailun kannalta vaikea, sillä palvelun tarjoajalta on vaadittu, että posti kulkee samalla taksalla niin mökin mummolle Kainuuseen kuin keskelle Helsinkiä. Haja-asutusalueille jakelu maksaa kuitenkin jopa 10 kertaa enemmän kuin kaupunkien keskustoihin.
Niinpä Itellalle eli entiselle Postille ei kilpailijoita ole ilmaantunut, vaikka se olisikin ollut mahdollista jo vuodesta 1994. Itellan konsernijohto ei tunnusta pelkäävänsä kilpakosijoita myöskään muuttuvassa tilanteessa.
- EU:n postidirektiivin lähtökohtana on saada hintakilpailua kaupunkialueelle. Se ei ole meidän etumme. Jos taas kilpailijat pakottavat hintakilpailuun, niin meidän on pakko mennä siihen mukaan. On lainsäädännön suuria kysymyksiä, voidaanko tätä hillitä lainsäädännöllä vai ei, toteaa Itellan konsernijohtaja Jukka Alho.
Sähköinen asiointi vie postilta mahdollisuudet
Itellan suurin vastustaja ei kuitenkaan löydy mahdollisista kilpailijoista vaan ihmisten muuttuneista tavoista. Kansan suussa ”etanapostiksi” ristitty kakkosluokan kirje pitää vielä jollakin tavalla pintansa, mutta yhden yön yli matkalla oleva ykkösluokan posti on Itellalle enää lähinnä kohteliaisuuspalvelu. Toistaiseksi se pysyy kuitenkin ohjelmistossa.
Vaikka ”sähköinen korvautuminen” eli lähinnä internet ja sähköinen laskutus valtaavatkin koko ajan enemmän tilaa paperipostilta, haluaa ainakin Itella tuoda postia luukkuihin ja laatikoihin edelleen maanantaista perjantaihin.
- Jos meillä on sanomalehtiä jakelussa, niin silloin jokapäiväistä jakelua tarvitaan. Toisaalta on vaikea kuvitella, miksi mainos- tai kirjejakeluun tarvitaan jokapäiväistä jakelua, muotoilee konsernijohtaja Jukka Alho.
Lainsäädäntö menisi uusiksi ilman EU:takin
Palkansaajien Tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan EU:n postidirektiivi on jälleen kerran Suomeen huonosti sellaisenaan soveltuva kompromissi. Suomelle tosin jää direktiiviin ”liikkumavaraa”.
Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäneuvos Elina Normo uskoo, että ihmisten postitottumukset ovat muuttuneet viime vuosina niin paljon, että Suomessa jouduttaisiin perinteistä postitoimintaa tarkastelemaan lainsäädännön osalta ilman EU:n postidirektiiviäkin.
- Viisipäiväistä jakelua ei olla kuitenkaan lakkauttamassa missään tapauksessa. Jo direktiivi edellyttää viisipäiväistä jakelua ja kansallisestikin pidämme sitä tärkeänä, sanoo Normo.
Itellan haastajia ei siis ainakaan toistaiseksi ole ilmoittautunut. Ruotsissa operoi jo norjalainen toimija. Mahdollista onkin, että pohjoismaista väriä näkyy jossakin vaiheessa myös meillä. Vastaavasti laadustaan ja tarkkuudestaan tunnettu suomalainen postinjakelu voi hyvinkin operoida tulevaisuudessa vaikkapa Virossa.
YLE Uutiset / Marcus Ziemann