yle.fi


Olet tässä

Ministerit innostuivat Himasen tulevaisuuden visioista

julkaistu 10.3.2010 klo 17:18, päivitetty 10.3.2010 klo 17:21
Pekka Himanen

Filosofi Pekka Himanen

Kuva: Alessandro Della Bella / EPA

Suomi voi oikeilla toimenpiteillä nousta edelläkävijäksi monella alalla tällä vuosikymmenellä. Näin uskoo professori Pekka Himanen, joka luovutti keskiviikkona Suomen tulevaisuutta koskevan raportin hallitukselle.

Raportin tilanneet ministeri ottivat kirjan innostuneesti vastaan. Pääministeri Matti Vanhanen on vakuuttunut, että raportti on tärkeä.

- Elämme maailmanhistoriallisessa tilanteessa, jossa menestyksen mannerlaatat ovat isossa liikkeessä ja meidän suomalaisten täytyy löytää uusi tapa pärjätä ja saada arvokas elämä. Eikä sitä mallia ole valmiina. Se täytyy saada yhteisen keksimisen ja keskustelun kautta.

Vanhanen uskoo professorin ajatusten herättävän tärkeää keskustelua.

- Iso osa näistä ehdotusten toteutumisesta riippuu suomalaisten asenteiden kehityksestä. Toivottavasti mahdollisimman moni kävisi tämän raportin läpi ja löytäisi omaan alaansa liittyviä ajatuksia ja näkökulmia.

Synkän ennusteen voi kääntää eduksi

Suomen tulevaisuus näyttää nyt synkältä: maa on jälleen syvässä lamassa, ilmastonmuutos uhkaa koko maailmaa ja moni uskoo hyvinvointiyhteiskunnan tulleen tiensä päähän. Himanen kuitenkin valaa uskoa tulevaisuuteen.

- Vaikka tilanne on vaikea, ei ole valmiiksi määrätty, 2010-luku olisi meille väistämättä ankea. Meillä on mahdollisuuksia, jos katsomme tilannetta luovasti, hän vakuuttaa.

Kukoistuksen käsikirjoitus -raportissaan Himanen onkin katsonut Suomen tilannetta luovasti. Lähtökohtana hän pitää ihmisen arvostuksen kasvattamista. Tarkoituksena on saada arvokas elämä kaikille.

Professori esittää kolme trendiä, joiden avulla Suomi voisi olla edelläkävijänä alkavalla vuosikymmenellä: ilmastonmuutos, hyvinvointiyhteiskunnan uudistuminen ja monikulttuurisuus.

Uusi Nokia on mahdollinen

Usein Himasen mainitsemia trendejä pidetään uhkina, mutta Himasen mukaan ne voivat olla pienelle maalle mahdollisuus.

- Ympäristöalalla tehdään seuraavien vuosien suurimmat taloudelliset omaisuudet, kun maailma siirtyy kohti uusiutuvia energianlähteitä ja puhtaampaa ympäristöteknologiaa, Himanen kirjoittaa.

Hän uskoo, että tässä olisi Suomelle "uuden Nokian" mahdollisuus, josta myös vanhat teollisuudenalat voisivat saada paljon.

Senioripalvelujen edelläkävijä

Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja on rapautumassa ikääntymisen myötä. Himanen kehottaa kuitenkin juhlimaan ikääntymistä elämän voittona. Hänen mukaansa ikäihmiset ovat mahdollisuus.

Suomi on ensimmäisenä maailmassa kohtaamassa ikääntymisen haasteen. Himasen mukaan voimmekin siksi toimia edelläkävijöinä seniorikansalaisille luotujen tuotteiden ja palvelujen tuottajina.

Senioreista on tulossa maailman suurin ostovoiman joukko, joka haluaa nauttia elämästä. On vain kyse siitä, kuka onnistuu kehittämään tälle markkinalle tuotteita ja palveluita. Etenkin hyvinvointiin ja kulttuuriin liittyvät palvelut tulevat olemaan kysyttyjä.

Kulttuuri voi myös tuottaa

Himanen uskoo, että kulttuuri tulee olemaan Suomelle tärkeä valtti tulevaisuudessa, jos toimimme oikein lähivuosina.

- Jos kulttuuria ei olisi, elämällämme ei olisi sisältöä. 2010-luku voisi olla humanismin ja taiteiden kukoistuksen vuosikymmen Suomessa.

Professorin mukaan kulttuuri on jo itseisarvona tärkeää, mutta se voi olla myös taloudellisesti merkittävässä asemassa.

- Johtavimmissa maissa laajasti ymmärrettynä kulttuuriala vastaa jopa lähes 10 prosenttia taloudesta.

Verotuksella voi kannustaa

Himanen esittää raportissaan konkreettisia toimia, jotta hänen visionsa Suomen kukoistavasta vuosikymmenestä voisi toteutua.

Esimerkiksi verotuksella voitaisiin kannustaa puhtaita ympäristö- ja energiainnovaatioita, työhyvinvoinnin kehittämistä sekä lahjoituksia tieteelle ja taiteelle.

Julkisen sektorin pitäisi pyrkiä päästöttömäksi vuoteen 2020 mennessä. Ihmistieteiden ja taiteiden rahoitusta tulisi lisätä vuosittain vähintään viisi prosenttia.

Jotta yhteiskunnasta saataisiin luovempi ja suvaitsevampi, Himanen kehottaa myös koulujen uudistamista kannustavammiksi ja luovuutta edistävämmiksi. Saman hän haluaa nähdä myös työkulttuurissa ja johtamisessa.

YLE Uutiset / Heidi Asplund

Jatka tästä