yle.fi


Olet tässä

Perhoset vähenevät tehomaatalouden takia

julkaistu 4.3.2010 klo 11:25

Tehomaatalous ja maankäytön muu tehostuminen vähentävät päiväperhoslajien määrää. Myös perhoslajisto yksipuolistuu, selviää Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tekemästä tutkimuksesta.

Peltoalan kasvu ja maankäytön tehostuminen johtavat perhosten elämälle tärkeiden pientareiden, niittyjen ja avointen metsänreunojen vähenemiseen. Tämä näkyy nopeasti vaateliaiden ja vähän liikkuvien perhoslajien määrissä.

Muutoksesta kärsiviä lajeja ovat muun muassa ketokultasiipi ja keltaniittyperhonen.

Ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan perhoslajiston säilyminen monimuotoisena onnistuisi helposti muun muassa leventämällä viljelemättömiä pientareita ja perustamalla metsänreunoihin monimuotoisia luontokaistaleita. Myös niittymäisen kesannoinnin lisääminen auttaisi perhosia.

Tutkimuksessa kartoitettiin päiväperhoslajeja 134 maatalousalueella. Tulokset julkaistiin englantilaisessa Journal of Applied Ecology -lehdessä.

YLE Uutiset

Jatka tästä