yle.fi


Olet tässä

Remonttiavustukset suunnataan energiansäästöön

julkaistu 6.3.2010 klo 08:26, päivitetty 8.3.2010 klo 07:38
Remonttitarvikkeita kerrostalon ikkunalaudalla.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen energia-avustuksiin on varattu 37 miljoona euroa.

Kuva: YLE

Uudet energia-avustukset tulevat taloyhtiöiden haettaviksi huhtikuun alusta. Niitä ei kuitenkaan voi saada yleisimpiin korjauksiin kuten putkiremontteihin.

Energia-avustukset eivät ole avoin piikki, vaan 37 miljoonan euron suhdanneapu. Avustusten hakuaika päättyy syyskuun puolivälissä.

Rivi- tai kerrostaloyhtiö voi saada 10 prosentin avustuksen, jos yhtiö esimerkiksi liittyy kaukolämpöön, uusii ikkunat tai parantaa yläpohjan lämmöneristystä .

Maalämpöön, pellettilämmitykseen tai muuhun uusiutuvaan energiaan siirtyvä saa avustusta 15 prosenttia kustannuksista. Uusiutuvaan energiaan siirtyvät saavat ohjeiden mukaan lisäksi etusijan rahanjaossa.

Uusi suhdanneluontoinen energia-avustus on avustuskohteiltaan laajempi kuin entinen energiatuki mutta selvästi suppeampi kuin päättyvä korjausavustus. Elvytyskeinoksi kehitettyä korjausavustusta on haettu paljon LVIS-saneerauksiin, pihatöihin ja julkisivukorjauksiin, jotka useimmiten eivät mahdu uuden energia-avustuksen ehtoihin.

Pieneen osaan putkiremontin kustannuksista voi kuitenkin tukea saada. Avustettaviin kohteisiin kuuluu muun muassa huoneistokohtaisten vesimittarien ja vettä säästävien vesikalusteiden asentaminen.

Remonttiyrityksillä riittää töitä

Peruskorjauksia urakoivan Kuopion Monirakennus Oy:n toimitusjohtaja Pasi Pitkänen arvioi, että tukiehdot vaikuttavat taloyhtiöiden suunnitelmiin.

- Viime vuonna korjausavustus vauhditti kyllä rakentamista hyvinkin paljon, mutta on selvästi nähtävissä, että energia-avustus ei tee samanlaista piikkiä kysyntään, Pitkänen sanoo.

Elvytyskeinoksi avatun korjausavustuksen hakuaika päättyi viime vuoden lopussa. Taloyhtiöt hakivat avustusta niin innokkaasti, että rahaa jäi puuttumaan peräti 75 miljoonaa euroa. Tämä raha on tulossa kevään lisäbudjetissa.

Suuri osa korjausavustuksenkin työllisyysvaikutuksista osuu tähän vuoteen. Näin esimerkiksi Kuopiossa, kertoo rakennusmestari Aira Pesonen Kuopion kaupungin teknisestä virastosta.

- Viime vuoden puolella tehtiin vasta vajaa kolmannes suhdanneluonteisen korjausavustuksen alaisista töistä. Sen vuoksi tämä vuosi on varmasti erittäin vilkas rakennusalalla ja nimenomaan asuntoyhtiöissä.

Pesonen uskoo, että myöskään energia-avustuksiin varatusta 37 miljoonan potista ei riitä kaikille energiatehokkuuttaan parantaville taloyhtiöille.

YLE Uutiset / Kaija Kervinen

Jatka tästä