yle.fi


Olet tässä

Ruokakauppa suljettiin sortumavaaran takia Pohjassa

julkaistu 8.3.2010 klo 22:08, päivitetty 9.3.2010 klo 16:54
Mies tyhjentää marketin kattoa lumilingolla.

Urakoitsijat tyhjensivät marketin kattoa lumesta Pohjassa

Kuva: YLE

Sortumavaara sulki K-kaupan Raaseporin Pohjassa kuuden aikaan maanantai-illalla. Pelastuslaitoksen arvion mukaan raskas lumi on vaurioittanut rakennuksen kantavia rakenteita.

Kaupan omistaja huomasi iltakuudelta räsähdysääniä katosta, jonka jälkeen hän päätti tyhjentää kaupan asiakkaista, joita oli parisenkymmentä.

Paloesimies Ari Kujalan mukaan liimapuupalkissa on havaittu halkeama. Myös palkit ja pilarit ovat taipuneet hieman. Hänen arvionsa mukaan rakennusta saattaa odottaa iso remontti.

Pilareita ja palkkeja on tuettu. Kauppa pysyy suljettuna toistaiseksi. Kauppias Sami Silventoinen kertoo, että vaurioita tarkastellaan tarkemmin tiistaipäivän aikana.

– Ei kaupassa mitään näkyviä vaurioita ole, mutta päädyimme tähän ratkaisuun varmuuden vuoksi.

Murtuma budosalin kattopalkissa Turussa

Turussa, Virusmäentie 65:ssä toimiva Turun budosali suljettiin maanantaina hallin kattopalkista löytyneen murtuman vuoksi. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Rakennuksen omistavan Alfa Center Oyn tekninen isännöitsijä Matti Heinonen kertoo lehdelle, että insinöörit tutkivat parhaillaan, miten katto saataisiin tuettua ja vahvistettua. Hän ei osannut sanoa, kauanko rakennus on suljettuna.

YLE Uutiset

Jatka tästä