yle.fi


Olet tässä

Suomelle rajut moitteet seksuaalisesta väkivallasta

julkaistu 8.3.2010 klo 04:56, päivitetty 9.3.2010 klo 08:35

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty arvostelee rajusti Pohjoismaita ja varsinkin Suomea epäonnistumisessa seksuaalisen väkivallan torjumisessa.

Amnestyn raportin mukaan Pohjoismaissa on tehty paljon miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistämiseksi, mutta lainsäädännön aukot estävät seksuaalirikossyytteiden ja -tuomioiden tehokkaan ajamisen. Rikosten uhrien oikeuksien suojelemisessa Suomi pärjää Amnestyn mielestä kaikkein heikoimmin.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on Amnestyn mukaan ollut hitaampi uudistamaan lainsäädäntöään naisiin kohdistuvan väkivallan ja raiskausten osalta.

Amnesty muistuttaa, että vain pieni osa raiskauksista johtaa rikosilmoitukseen ja vain osa niistäkin johtaa oikeuteen. Suomessa poliisille ilmoitetaan vain 2 - 10 prosenttia raiskauksista, kun Tanskassa vastaava luku on 25 prosenttia.

Väkivallan käyttö ja sillä uhkaaminen vaikuttavat kaikissa neljässä Pohjoismaassa raiskauksen vakavuuden arviointiin, vastoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen määritelmää.

Oikeusministeriö selvittää rangaistuskäytäntöä

Oikeusministeriö aikoo käydä Amnestyn kanssa keskusteluja seksuaalisen väkivallan tilanteesta. Ministeriön mukaan keskusteluista on jo alustavasti sovittu.

Ministeriö myös toteaa käynnistäneensä aiemmin tänä vuonna selvitystyön seksuaalirikosten rangaistuskäytännöstä. Selvityksen jälkeen arvioidaan tarvittavat lainsäädäntömuutokset, ministeriö lupaa.

Vuosi sitten valmistui tutkimus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuskäytännöstä, ja tältä osin lainsäädäntömuutoksia jo mietitään.

Oikeusministeriö antaa tänä keväänä myös esityksen, jossa tietyt lähisuhteessa tapahtuvat pahoinpitelyt muuttuvat lievistä pahoinpitelyistä pahoinpitelyksi.

AFP

Jatka tästä