Ydinjätteen loppusijoituspaikalle rakennuslupa vuonna 2012?
Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa rakennetaan Olkiluodossa.
Kuva: YLE / Tapio Termonen
Ydinjätteen loppusijoituspaikan rakennuslupahakemus aiotaan jättää vuonna 2012. Ydinpolttoaineen loppusijoituksesta vastaavan Posiva Oy:n mukaan tarvittavien teknisten laitteiden kehittäminen on jo niin pitkällä, että rakennuslupaa voidaan hakea. Rakennustyöt Olkiluodossa alkaisivat vuonna 2015.
Ennen loppusijoituspaikan rakentamislupaa Posiva Oy:n pitää saada valmiiksi muun muassa jätteiden metallikapselien ja tunnelien täyteaineiden kehitystyöt. Yhtiön mukaan kehitystyö on jo pitkällä.
Lisäksi Olkiluotoon louhittavan tutkimustilan louhintatyöt ovat jo lähes ydinjätteen loppusijoituspaikan tasolla 420 metrin syvyydessä maan alla.
Ydinvoimaloissa käytetty ydinpolttoaine aiotaan kapseloida loppusijoituspaikan lähellä olevassa laitoksessa ja sijoittaa vuodesta 2020 käyttöön otettavaan luolastoon. Laitoksen käyttölupaa Posiva aikoo hakea vuonna 2018.
Ydinjätteen loppusijoituspaikan rakentamis- ja käyttöluvat myöntää valtioneuvosto.
YLE Uutiset