yle.fi


Olet tässä

Peltipoliiseilta ennätysmäärä huomautuksia

julkaistu 29.4.2010 klo 12:00, päivitetty 30.4.2010 klo 08:19
Valvontakamera

Kuva: YLE

Automaattiset nopeudenvalvontakamerat ovat välähdelleet tänä vuonna kymmeniätuhansia kertoja useammin kuin viime vuonna. Huomautuksiin johtavia lieviä ylityksiä on kuvattu tähän viikkoon mennessä 65 000, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Tärkein selitys huomauttelulle on, että puuttumiskynnys alennettiin ja yhtenäistettiin viime vuoden lokakuussa.

Aiemmin kynnys vaihteli eri puolilla maata, mutta nyt huomautus tulee jo, kun automaattinen nopeudenvalvontakamera mittaa ylitykseksi kuusi kilometriä tunnissa. Varmuusvähennyksen jälkeen huomautukseen merkitään ylitykseksi kolme kilometriä tunnissa.

Erityisen paljon huomautukset ovat lisääntyneet Itä-Suomen kolmessa maakunnassa. Poliisihallituksen mukaan se johtuu siitä, että puuttumiskynnys siellä oli aikaisemmin muita korkeampi.

Sakkoja vähemmän

Rikesakon arvoisesti kamera on välähtänyt tänä keväänä suunnilleen entiseen tahtiin eli 55 000 kertaa.

- Päiväsakkoihin johtavat suuret ylitykset ovat sen sijaan vähentyneet lähes puoleen viime vuoden keväästä, iloitsee poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta .

Päiväsakkoihin johtaneita kuvia kamerat olivat ottaneet tämän viikon alkuun mennessä noin 4 500.

Kameratolppien lisäksi automaattivalvontaan osallistuu tätä nykyä viisitoista liikennevalvonta-autoa. Tänä vuonna poliisi saa seitsemän autoa lisää.

Kuvista näkyy kaikenlaista

Tolppakameroiden kuvat käsitellään seitsemässä alueellisessa liikenneturvallisuuskeskuksessa.

Vanhempi konstaapeli Tita Poikonen Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskuksesta Leppävirralta kertoo, että kuvista näkyy monenlaisia lisärikkeitä.

- Kuljettajalla ei ole turvavyötä, hän puhuu kännykkään ja ajaa ylinopeutta. Ihmiset lukevat jopa lehteä, kun ajavat autoa, luettelee Poikonen.

YLE Uutiset / Kaija Kervinen

Jatka tästä