yle.fi


Olet tässä

Tuulivoimaloiden pystyttämistä helpotetaan lakimuutoksella

julkaistu 24.5.2010 klo 16:03, päivitetty 25.5.2010 klo 09:18

Roottorin navan kiinnitystä valmistellaan.

Kuva: Yle / Raine Martikainen

Tuulivoiman rakentamista aiotaan vauhdittaa helpottamalla rakennusluvan saamista. Maankäyttö- ja rakennuslakiin kaavaillut muutokset on tarkoitus käsitellä vielä ennen juhannusta. Tuulivoiman lisäämistä jarruttavat muun muassa kaavoituskiistat.

Hallituksen suuri energiapaketti ennakoi paitsi ydinvoimaa paljon myös uutta tuulivoimaa. Tuulivoimaloiden pystyttäminen ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu. Liiketoiminnan pitäisi olla kannattavaa ja aivan ensimmäiseksi tuulipuistoille olisi löydettävä sopiva paikka.

Myllyjen rakentamista ollaankin nyt vauhdittamassa myös lainsäädäntöä uudistamalla, kertoo yli-insinööri Antti Irjala ympäristöministeriöstä.

- Ympäristöministeriö on valmistelemassa hallituksen esitystä, jonka mukaan yleiskaavan perusteella voitaisiin tietyin edellytyksin myöntää tuulivoimalalle suoraan rakennuslupa.

Kaikki eivät uusista tuulivoimahankkeista innostu. Monet maanomistajat, mökkiläiset ja mahdollisten tuulipuistojen lähellä asuvat ovat hämillään siitä, mitä suuret tuulimyllyt naapurissa merkitsisivät.

- Minä peräänkuuluttaisin sitä, että saataisiin kaavoituksella maanomistajille tasavertainen asema ja myös tuulivoimaloiden ympärillä elävät ihmiset mukaan kaavoitusprosessiin, sanoo Raaseporin teknisen toimen johtaja Kaj Lindholm.

Lainsäädäntöä aiotaan muuttaa niin, että kaavoituskiistoista johtuvat mahdolliset turhat viiveet minimoidaan.

- Varsinaisen rakennusluvan tarve on mielestämme hieman kyseenalainen, koska eivät myöskään voimalinjapylväät tarvitse mitään rakennuslupaa, sanoo Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Lakia on tarkoitus muuttaa jo ennen juhannusta. Asiantuntijat vakuuttelevat, että hankkeessa ei ole kyse maanomistajien tai kansalaisten runttaamisesta. Ainakin ministeriössä uskotaan, että jatkossa prosessi olisi päin vastoin aiempaa selkeämpi ja läpinäkyvämpi.

- Myös asukkaat pääsevät mukaan osallistumaan suunnitteluun. Kaavoituksella ratkaistaan oikeastaan se, millaisena Suomi tulevaisuudessa näkyy tuulivoiman suhteen, sanoo Antti Irjala.

YLE Uutiset / Tero Valtanen

Jatka tästä