Työpuhelin kannattaa pitää lomalla kiinni
Työasioiden hoitaminen lomalla on yhä helpompaa, kun esimerkiksi sähköpostin voi lukaista kännykästä. Työterveyspsykologi ja ammattijärjestöt eivät kuitenkaan kannata työntekoa lomalla, sillä kunnollinen palautuminen edistää työssäjaksamista.
Moni kuitenkin vastaa työpuheluihin- ja sähköposteihin työajan ulkopuolellakin, kertoo työterveyspsykologi Sirkku Kivistö.
- Voi sanoa, että siinä on muutosta tapahtunut. Ennen oli tavallista, että lomalla oltiin kokonaan poissa työstä.
Opetusalan ammattijärjestön tuleva puheenjohtaja ja Akavan hallituksen jäsen Olli Luukkainen on samoilla linjoilla Kivistön kanssa.
- Erityisesti tämä sähköinen maailma, sähköpostit ja muut, ovat aiheuttaneet sen, että työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. Yhä enemmän on tullut tavaksi ottaa yhteyttä lomalla olevaan henkilöön. Se on toisaalta inhimillistä ja luonnollista, mutta siinä on myös vaara mennä liian pitkälle, Luukkainen sanoo.
Työterveyspsykologi Sirkku Kivistön mukaan töitä tehdään lomilla yleensä omasta halusta, mutta syynä voivat olla myös työnantajan taholta tai työyhteisöstä tulevat paineet. Jos työpaikalla arvostetaan ylitöiden tekemistä, voi syntyä paineita ja näyttämisenhalua. Kivistö painottaakin, että työnantajan ja koko työyhteisön olisi tuettava työntekijöiden irtautumista ja palautumista työstä.
- On tärkeää luoda sellaista kulttuuria, jossa arvostetaan lomaa ja vapaa-aikaa, hän sanoo.
Vaativia töitä on vaikea luovuttaa sijaisille
Vuosilomalain mukaan kesäloman on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa, mutta suositus on neljä viikkoa. Tutkimusten mukaan lyhyempi kuin neljän viikon loma ei usein rentouta tarpeeksi. Ammattijärjestöissä tunnustetaan, että käytännössä täysi irtautuminen töistä ei aina onnistu.
- Jotkut organisaatiotkin on rakennettu tiettyjen avainhenkilöiden varaan, jolloin lähtökohta on se, että he ovat suurin piirtein 24 tuntia tavoitettavissa, sanoo toimihenkilökeskusjärjestön STTK:n johtaja Markku Salomaa.
Se, kuinka helposti työstään irtautuu, riippuu työntekijän asemasta. Esimerkiksi asiantuntija- ja esimiestehtäviin voi olla vaikeaa löytää sijaista. Mikäli töitä on välttämätöntä tehdä lomalla, ehdoista on sovittava erikseen työnantajan ja työntekijän kesken.
Asiantuntija Simopekka Koivu Elinkeinoelämän keskusliitosta sanoo, että poikkeustilanteissa työasioita voi lomallakin hoitaa. Hän painottaa kuitenkin, ettei työnantajapuolta edustava EK ei kannata lomalla työskentelyä.
YLE Uutiset