EIT antoi egyptiläisisoäidille lisää aikaa Suomessa
Eveline Fadayel.
Kuva: YLE
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jatkanut egyptiläisisoäiti Eveline Fadayelin käännytyskieltoa. Tuomioistuimen päätöksellä Fadayelia ei toistaiseksi käännytetä Suomesta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Eveline Fadayelin tapaus tullaan käsittelemään tuomioistuimessa nopeutetusti. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, koska lopullinen päätös jutussa annetaan.
Myös Fadayelin poika Maher Gerges kertoo, ettei perheelle ole kerrottu tarkempaa aikataulua, kuinka jutun käsittely etenee. Gerges on hyvin huolissaan äitinsä terveydentilasta ja toivoo pikaista ratkaisua.
EIT:n mukaan väliaikaismääräystä jatkettiin viime tiistaina 24.8. Ensimmäisenä Suomessa asiasta uutisoi STT tänään maanantaina.
Alun perin Fadayel määrättiin poistumaan Suomesta viimeistään 13. kesäkuuta. Fadayelin Suomessa asuvat sukulaiset kuitenkin veivät hänet piiloon viranomaisilta.
Maahanmuuttovirasto on hylännyt 65-vuotiaan Eveline Fadayelin oleskelulupahakemuksen ulkomaalaislain nojalla. Hänen kolme poikaansa asuvat perheineen Suomessa, mutta laki ei katso isoäidin kuuluvan ydinperheeseen. Fadayel on asunut Suomessa vuodesta 2007 lähtien.
YLE Uutiset