yle.fi


Olet tässä

Suomen mahtavuuden ylistys jatkuu Saksassa

julkaistu 27.8.2010 klo 14:13, päivitetty 28.8.2010 klo 12:28
Sibelius-monumentti

Bild kehuu Suomea mm. esittelemällä kuvaa Sibelius-monumentista.

Kuva: Pentti Palmu / Yle

Saksan suurimman sanomalehden internet-sivusto bild.de jatkaa pohdintaa Suomesta maailman parhaana maana. Bild analysoi Suomen erinomaisuutta perjantaina etusivullaan näyttävällä paikalla. Huomionarvo on suurimmasta päästä, sillä Bildin etusivulla vierailee päivittäin yli 20 miljoonaa kävijää.

Bild otsikoi juttunsa toteamuksella, ”Tämän vuoksi Suomi on maailman paras maa”. Uutinen on jatkojalostus Newsweek-viikkolehden kahden viikon takaisesta maailman parhaiden maiden listauksesta. Jo tuolloin Bild julkaisi Suomen paremmuuden näyttävästi.

Bildin kuva Suomesta on romantisoiva ja pienillä epätarkkuuksilla varustettu. Lehden mukaan muun muassa Suomen talvinen lämpötila saattaa laskea ”jopa 20 pakkasasteeseen”. Muilta osin Bild ei vähättele, vaan esittelee Suomen hyvinvoinnin esimerkillisenä ihmemaana.

Suomessa kaikki osaavat lukea

Bild on erityisen ihastunut suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Suomalainen pakertaa keskimäärin 17 vuotta koulunpenkillä ja kaikki suomalaiset osaavat myös lukea.

Täysin haltioissaan Bild on siitä, että maan yli 20 yliopistossa saa opiskella ilmaiseksi. Lehti muistuttaa, että Suomi on koulutusta mittaavan Pisa-tutkimuksen kärjessä vuodesta toiseen.

Koulutusta on Suomessa tarjolla runsaasti myös aikuisopiskelijoille ja alan vaihtoa harkitseville.

Kännyköitä enemmän kuin asukkaita

Bild käyttää jutussaan harkitusti huutomerkkejä korostamaan suomalaisuuden erityispiirteitä. Matkapuhelimien ja internet-yhteyksien määrässä Suomi on maailman huipulla.

Suomen lähetystöstä saatujen tietojen perusteella Bild listaa, että tuhatta suomalaista kohden maasta löytyy 1 300 kännykkää.

Jutun hivelevässä loppuosassa Bild muistuttaa, että Suomi ei ole ainoastaan hyvinvoiva, vaan myös valtavan kaunis. Asiaa painottaakseen on jutun yhteyteen liitetty runsaasti suomalaisuutta allekirjoittavia valokuvia.

YLE Uutiset kysyi Bildiä kustantavalta Axel Springer -kustantamolta, montako etusivun sivulatausta bild.de kerää perjantain aikana. Online-markkina-analyysiosaston johtaja Nelly Goleckin tietojen mukaan kävijöitä on 20,15 miljoonaa.

YLE Uutiset / Marcus Ziemann

Jatka tästä